Matka antaa uutta energiaa ja tekee tilaa mieleen

AINA ei tarvitse mennä kauas ja pitkäksi aikaa irrottautuakseen arjesta ja päästäkseen kunnon lomatunnelmaan. Viime viikonloppuna pääsin ihan kunnon matkafiilikseen jo yhden hotelliyön mittaisella Tallinnan viikonloppumatkalla. 
Kun laiva irtosi satamasta, sininen ulappa siinteli ikkunoista ja edessä oli tuore katkarapusalaatti ja lasi kuplivaa, oli olo jo odottava ja innostunut. Matkustaessa minusta parasta on huolettomuus, uudet kokemukset ja yllätyksellisyys. Se että lähes kaikki mitä näkee ja kokee, on uutta. Kotona odottavat tutut kuviot, mutta matkalla voi tulla vastaan mitä vaan ja on aikaa heittäytyä vain nauttimaan ja ottamaan rennosti, katsomaan mitä reissu tuo tullessaan.
Laivan katkikset olivat muuten ihanan tuoreita ja niitä oli salaatissa reilusti!!

Hotelliyöpyminenkin on aina oma kokemus. Puhtaat lakanat ja pienet putelit kylpyhuoneen pöydällä viestivät lomasta. Kotona on aina pitäisi tehdä -asioita odottamassa. Hotellissa voi vain keskittyä oleiluun, nautiskeluun ja hyvään seuraan. Sitä paitsi onhan se hauskaa, kun kaikki on kotiin verrattuna uutta ja erilaista, maisema ikkunasta, suihku ja hanat kylppärissä ja tekstiilien vaimentama äänimaailma käytävillä. 

Niinä harvoina kertoina, kun olen käynyt Tallinnassa, on se aina yllättänyt minut kauneudellaan. Kaupungissa on rento ja luova tunnelma, modernien ja historiallisten rakennusten olo sulassa sovussa tekee ympäristöstä mielenkiintoisen ja kerroksellisen. Houkuttelevia ravintoloita ja liikkeitä on kaikkialla ja toisaalta katuja voisi vain kävellä vaikka koko päivän. Yksi yö oli liian vähän ja jätti nälän vähän pidempäänkin Tallinnan lomaan. 
Kotiin palattiin taas monta hauskaa kokemusta rikkaampana. Minusta pienikin matka saa aina muutoksen aikaan. Kaukaa näkee asiat selvemmin ja kotiin palatessa jotain uutta on aina jäänyt matkaan, jotain pientä pysyvää mieleenkin. Asiat tuntuvat ja näyttävät hieman erilaiselta kuin lähtiessä. Tällä viikolla huomaan olleeni jotenkin enemmän ajatuksissani. Ja asettanut itselleni taas uusia tavoitteita monessakin mielessä. Esimerkiksi jooga on alkanut innostaa ihan uudella ja erilaisella tavalla, oikein himottaa nostaa sen haastetasoa ja muuttaa totuttuja sarjoja. Uusia asanoita on hiipinyt ohjelmaani päivittäin. Yleensäkin huomaan saavani jotenkin tilaa uudelle, luovuutta ja energiaa palatessani kotiin erilaisista maisemista. Silloin matka on tehny tehtävänsä.  

Kommentit (2)
  1. Miniloma on ihana, ei liian raskas, mutta kuitenkin antaa energiaa. Tallinna on hyvä kohde siihen. Me ollaan miehen kanssa käyty muutaman kerran Tallinan minilomalla ja yövytty Swiss hotellissa, joka on tasokas ja ihanat näköalat varsinkin sieltä ylimmistä kerroksista ja kulmahuoneesta 🙂

  2. inspirations
    22.10.2015, 15:12

    Hei Marre! Hyvä tietää, täytykin tutkailla tuota Swiss hotellia ensi kerralla Tallinnan matkaa varatessa. Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *