Mahtava maaliskuu -etävalmennuksen kokemuksia

Mahtava maaliskuu -etävalmennuksen kokemuksia

Vuoden vaihteessa asustelimme Floridan lämmössä kuukauden. Siellä oli sama tilanne kuin Suomessa kesäisin liikunnan suhteen – sitä tulee kuin itsestään. Aamu starttasi pyörälenkillä ympäristöön, joogalla pihalla tai aamu-uinnilla. Käytiin salillakin lähes päivittäin ja tunsin olevani paremmassa kunnossa ja isommilla energioilla kuin varmaan koskaan joulu- ja tammikussa.

Sama liikunnan innostus jatkui vielä Suomessakin kuukauden verran. Sitten helmikuun lopussa alkoivat kovat pakkaset, päivät olivat vielä pikiä, työpäivät venyivät usein myöhään ja huomasin, että liikunta oli pikkuhiljaa päässyt vähenemään alkuvuoden tahdista –  ja kesäänkin on vielä monta kuukautta aikaa.

Bongasin ison FB-ryhmän ylläpitäjältä, personal trainer Katilta, kiinnostavan  ilmoituksen, että hän oli aloittamassa maaliskuuksi inspiroivaa etävalmennusryhmää, jossa saadaan lisäpuhtia sekä liikkumiseen että syömiseen.

Taisin ilmoittautua saman tien. Juuri tällaisen sillan tarvitsisin kevääseen. Vähän muistutusta, idoeita ja ulkopuolista painetta hyvinvoinnin ylläpitämiseen arjessa. Nyt Mahtavasta maaliskuusta on kulunut noin kolme neljäsosaa eli on hyvä kohta hieman pohtia projektia.

Heti alussa ryhmän vetäjä kysyi omia tavoitteitani. En halunnut asettaa niitä liian kunnianhimoiseksi, mutta toisaalta halusin kuitenkin sitoutua ohjelmaan:

Tuli ajallisesti hyvään saumaan. On ollut niin kiireinen helmikuu, että ajattelin, että valmennukseen tulo sitouttaisi minua tsemppaamaan maaliskuussa. Oma tavoitteeni on olla energinen ja nukkua hyvin yhtenäisiä öitä. Ja ne toteutuvat, jos liikun päivittäin ja syön terveellisesti. Kehonpainotreeni kuulostaa hyvältä, voisin yhdistää sitä omaan aamujoogaan ja salitreeniin vaihteluksi. Eikä haittaa vaikka pari kiloa painoakin tippuisi. Paino vaihtelee sen verran muutenkin ja omalla kohdallani kiireessä tulee tehtyä syömiseen kompromisseja, vaikka juuri terveelliseen ruokaan haluan yleensäkin panostaa. Eli juu, myös se ravinto-ohjelma on kiinnostava.

Mahtava maaliskuu -etävalmennuksen kokemuksia

Nyt kun ohjelmaa on jäljellä enää reilu viikko, voin todeta, että tein hyvän päätöksen. En ole ehtinyt (tai kiireisten päivien päätteeksi jaksanut) tehdä ihan kaikkia kunto-ohjelmia, mutta suurimman osan kuitenkin. En olekaan yhdistänyt niitä aamujoogaan, vaan tehnyt ne lähes aina salilla. Siellä on jotenkin parempi treenata kunnon kehonpainotreeniä oikeissa varusteissa ja tilassa ja tulee helpommin tehtyä useampia kierroksia kuin kotona.

Treeniä on ollut helppo toteuttaa sanallisilla ja kuvallisilla ohjeilla ja puhelimen ajanotolla – ja niistä olen todellakin saanut paljon irti. En olisi tarvinut henkilökohtaista personal traineria saadakseni ko. ohjelmista enempää irti, koska kaikki treenit toteutetaan selvästi määritellyissä ajoissa ja järjestyksissä.

Treenejä on paljon ja ne ovat monipuolisia, kaikissa saa kunnnon hien ja hyvän olon.  Kyllästymäänkään ei ehdi, kun vaihtelua on hyvin. Etäryhmässä olo ja etä-pt:n ohjeet ja tsemppimuistuttelut ovat tässä maaliskuussa toimineet minulle monta kertaa kannustajana. Usein olen ottanut heti aamulla kotoa lähtiessäni treenikassin mukaan tavallista helpommin, että ohjelma on tullut varmasti tehtyä päivän aikana.

Sain myös oman henkilökohtaisen ravinto-ohjelman eli annospppaan ja paljon siihen sovellettavia vaihtoehtoja. Tätä olen silmäillyt, mutta käytännössä ravintopuolen asiat, eri ruokien ravintoaine- ja energia-arvot ovat minulle jo niin tuttuja ja oma juttuni, etten ole pitänyt ravinto-opasta kiinteänä osana ohjelmaa. Kuitenkin kun tiedän ohjattujen annosten kuuluvan ohjelmaan, olen yleensäkin kiinnittanyt syömiseen huomiota ja valinnut syömiseni hyvin.

On riittänyt, että muistan olevani mukana Mahtavassa Maaliskuussa, teen ohjelman  treenit aina kun voin, kuittaan niitä ryhmän omilla sivuilla ja valitsen ateriat terveellisinä. Ryhmän omille sivuille tulee myös säännöllisesti reseptivinkkejä, ylimääräisiä liikuntajuttuja ym. Osan niistä teen, osa toimii hyvänä inspiraationa päivään.

Tähän mennessä olen tyytyväinen tähän Mahtava maaliskuu-projektiin. Ainakin tähän omaan tilanteeseeni etäryhmä toimii hyvin. Kun aika on vähissä, en ehtisi tai haluaisi henkilökohtaiseen valmennukseen, johon ajat sovitaan etukäteen.  Kuitenkin ulkopuolinen oma tsemppari ja tällainen etäkonspepti toimii minusta yllättävänkin hyvin.

Epäilen, että ilman Mahtavaa Maaliskuuta, olisin sluibaillut monena iltana, kun nyt olen halunnut tehdä ohjelman mahdollisimman kunnolla saadakseni siitä hyvän olon ja päästäkseni kuittaamaan sen sivuille eli pitääkseni kiinni sitoutumispäätöksestäni.  Hauskaa on myös huomata, että muidenkin ryhmäläisten, ja itselle ihan vieraiden ihmisten kuittaamisista ja positiivisista kommenteista tulee itsellekin oikeasti hyvä fiilis ja yhdessä tekemisen tunne. Ja kun taukoa on tullut (esim. muutama päivä migreenin takia), on ohjelmaan ollut helppo palata mahdollisimman pian – ilman sitä tauko olisi todennäköisesti kasvanut pidemmäksi.

Keskeinen oma tavoitteeni oli laadukas uni. Siihen uskonkin saaneeni tosi hyvän avun. Säännöllinen suhteellisen lyhyt mutta tehokas airoobinen treeni, jonka olen vielä päättänyt venyttelyyn ja salin saunaan, on rentouttanut kropan ja tuulettanut päivän ajatukset pois mielestä. Useimmat yöt olen nukkunut poikkeuksellisenkin hyvin, ja juuri sellaisessa rytmissä, jota olen tänä vuonna harjoitellut- aikaisin nukkumaan, hyvä putkiuni ja aamulla aikaisin hereille.

Mutta nyt on vielä loppukuukausi jäljellä ja mahdollisuus ottaa kaikki irti valmennuksesta, ehkä saan viimein viikon jokaisen treenin tehtyä. Ja parasta tietysti olisi jatkaa hyvin alkanutta rytmiä senkin jälkeen. Perhekin on välillä seurannut mielenkiinnolla sarjojani, kun ollaan oltu salilla samaan aikaan – ja todennut ne tehokkaan näköisiksi. Lupasin jo, että ehkä vedämme yhdessä uusintakierroksen Mahtavan maaliskuun ohjelmaa kesällä saaressa, kun on aikaa treenamiseen, mutta lähellä ei ole kuntosaleja tai lenkkipolkuja. Mikäs sen parempi kuin vetäistä rannalle  joogapatjat ja tehdä kunnon kehonpainotreeni ennen joogaa ja saunaa. Ja hei, siihenkään ei ole tosiaan enää pitkä aika.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *