Maaliskuu starttaa chai-latella ja mansikkasmoothiella

Nyt on sitten maaliskuu, ihan virallisestikin ensimmäinen kevätkuukausi <3 Meillä ensimmäinen aamu lähti käyntiin tyttären tekemällä chai-lattella ja mansikkasmoothiella. 
Tulppaanit ovat aina kevään merkkejä. Tänä vuonna tuntuu, että värivalikoima on entistäkin monipuolisempaa ja heleämpää. Itse ihastuin hempeään kelta-pinkin liukuväriin. 
Chai-latte on lämpimän mausteinen, vaahdotetun maidon ja mustan teen yhdistelmä, johon meillä on tutustuttu nyt kevättalven aikana. Itse en juo kahvia ja minusta on erityisen hauskaa, kun teet alkavat saada myös uusia muotoja kahvien lailla.

Mansikkasmoothie on myös keväinen aamiainen. Tähän versioon tuli puolet rahkaa, puolet Gefilus-piimää ja pakastemansikoita. Ihanan raikasta aamiaispirtelöksi. 
Maaliskuussa on lisääntyvän auringon lisäksi luvassa keväisiä juhlapäiviä; naistenpäivä, laskiainen ja meillä perheessä paritkin synttärit. Taitaa olla tulossa kiva kuukausi, aurinkoista maaliskuun ensimmäistä viikonloppua!
VHH aamiaisjuomiksi chai-latte ja mansikkasmoothey, 
max 20 g hh/annos:

Chai-latte kahdelle:
4 dl maitoa
3 pussia tai 2 haudutusrutilää mustaa teetä, joka haudutetaan maitoon

Kuumenna maito kattilassa vatkaten, kunnes se vaahtoaa. Siirrä kattila sivuun ja laita tee hautumaan viideksi minuutiksi. Jos haluat, makeuta Stevialla. Kaada juoma laseihin ja lusikoi maitovaahto pinnalle. Ripottele päällimmäiseksi kanelia ja kardemummaa. 

Mansikka-smoothey kahdelle:
2 dl kermarahkaa
2 dl piimää (tai luonnonjogurttia)
Steviaa makeutukseksi maun mukaan
2 dl pakastemansikoita

Hurauta kaikki aineet kuohkeaksi tehosekoittimessa.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *