Maailmalla taas, uuden kauden alettua

Maailmalla taas

Juuri puhuttiin miehen kanssa, että on vain niin outoa, että ihan hetki sitten alkoi kesä, joka meillä käynnistyi koko perheen kesken noissa Rodoksen maisemissa.  Vaikka toisaalta niin paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen – muutto uuteen kotiinkin –  mutta nyt taas, kuin varkain,  on jo syksyn tuntua ilmassa ja meidän perhe on taas levittäytyneenä ympäri maapalloa. Tosin nyt on tytär kotimaisemissa, mutta poika saateltiin pari päivää sitten kentälle.

Maailmalla taas

On se vaan niin outoa, että pari päivää sitten hän oli täällä – ja nyt taas yhtäkkiä siellä valtameren takana sisustamassa kämppisten kanssa uutta opiskelijakämppää, aloittamassa uutta kautta ja opiskeluvuotta.

Vaikka lapset ovat jo ihan aikuisia itsekin, on siihen aina totuttelemista, kun välimatka kasvaa. Mutta samalla jotenkin oudosti tuntuu siltä, että henkinen yhteys oikeastaan kasvaa myös ja jokainen  viesti ja kuva on aina ison ilon aihe. Kai se niin on, että lapset ovat aina läsnä äitinsä sydämessä, missä tahansa sitten liikkuvatkin.

Sen olen jo oppinut (ja opetellut) tässä muutaman vuoden aikana, että kun perheenjäsenillä menee hyvin siellä kaukana, on omakin olo hyvä. Silloin osaan aidosti olla onnellinen ja iloita heidän mahdollisuuksistaan ja uusista kokemuksistaan ja pitää omankin mielen positiivisena. Turha huolehtiminen ei auttaisi yhtään, ja toisaalta taas universumi taitaa kuljettaa hyvät ajatukset ja fiilikset vaikka kuinka kauas ♥

Toivottavasti päästään tänä vuonna itsekin käymään siellä päässä, ainakin suunnitteluja on kovasti jo mielessä. Viime vuonnakin reissu oli jo mielessä, mutta silloin miehelle tehty pieni operaatio piti meidät joulunkin yli kotona – mutta nyt on taas uuden kauden alettua uudet mahdollisuudet ja suunnitelmat mielessä.

Kai se on niinkin, että elämässä on hyväkin olla liikettä ja muutosta. Vaikka tuttu on turvallista ja helppoa, saa uusissa maisemissa myös kummasti energiaa, uusia asioita koettavaksi ja opittavaksi, ihan joka iässä. Toisaalta aika menee myös nopeasti. Nyt tuntuu kesä hujahtaneen hetkessä, mutta pian taakse päin katsottaessa on syksy ja talvikin uusina kokemuksina takanapäin. Otetaan niistä taas paljon irti tänäkin vuonna.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *