Luovat tulokset syntyvät uskosta itseensä

*Yhteistyössä Aava Resort & Spa

 

KERROIN aikaisemmin täällä siitä, miten Thaikkulan hotellimme Aava Resortin omistajat olivat ihan sattumalta löytäneet kauniiseen Khanomiin ja halunneet perustaa sinne kotinsa ja hotellin. Olen myös kertonut, että Aava on mielestäni yksi kauneimpia ja onnistuneimpia resorttteja, joissa olen maailmalla vieraillut. Se on viiden tähden hotelli, mutta minusta tähdet eivät koskaan takaa viihtyvyyttä tai sitä tunnelmaa, jota hotellissa joko on tai ei ole, oli tähtiä sitten kaksi tai viisi.

 

 

Illallistatimme Aavan toisen omistajan, Kati Häkkisen, kanssa ja kuulemme kiehtovaa tarinaa Aavan perustamisesta. Itse olen ollut yrittäjä niin pitkään, että kaikki perinteiset yrittämiseen liittyvät asiat ovat tuttuja. On tullut tehtyä useita business planeja, markkina- ja riskianalyysejä, budjetteja toisensa perään ja niin edelleen.

Kati kertoi Aavan kiehtovan erilaisen syntymisen. Alkurahoitus oli valmiina, kun tontti hurmasi tulevat ostajansa. Idea pienestä, tavanomaisesta bungalowien alueesta oli mielessä. Juu, onhan siellä niitäkin, mutta niin kuin Kati sanoi, mopo lähti vähän käsistä hankkeen edetessän viiden tähden Spa Resortiksi.

Minusta kiehtovaa tässä on se, että perustajilla ei ollut minkäänlaista kokemusta hotellialasta. He valitsivat arkkitehdiksikin thaimaalaisen nuoren arkkitehdin, joka ei ollut suunnitellut lainkaan hotelleja aikaisemmin. Hänen kädenjälkensä näkyykin parhaiten tämän postauksen kuvissa. Sisustusta, spata, hotellihuoneita ja pihakalustusta enemmän aiemmissa Thaimaa-postauksissani.

Kiehtova yhdistelmä itämaisia rakennuksia ja skandinaavista muotoilua sai alkunsa, kun Vertti Kivi luki hankkeesta Kauppalehdestä ja halusi tulla itse mukaan tekemään sisustussuunnittelun.  Hän ajoi toiseen kaupunkiin Katin luokse pari päivää tämän vauvan syntymän jälkeen vakuuttamaan halunsa osallistua niin hulluun hankkeeseen. Aava oli myös hänen sisustussuunnittelutoimistonsa ensimmäinen hotelliasiakas.  Kati kertoi, että Vertti oli myös yksi koko hankkeen tärkeimpiä kantavia voimia sen perille saattamisessa.

Tiimi lähti rohkeasti työhön. Mitään perinteisiä Excel-pinoja ei tehty. Minusta upeaa on, että myös hankkeen rahoittaja ilmoitti, että on tärkeintä uskoa omaan tekemiseensä ja mennä siihen suuntaan kuin haluaa ja on päätetty. Mokia tulee aina ja niitä sitten korjataan matkan varrella. Avaavan kauneus onkien paljon sen yksityiskohdissa.

Liian usein Suomessa näkee arkkitehtikilpailun voittajien tuloksia ja muutaman vuoden päästä valmistuva lopputulos on jotain aivan muuta kuin kilpailukuvat. Silloin muuttuneet business planit ja loppuun käytetyt budjetit ovat karsineet juuri sen loppusilauksen rakennuksesta, joka on meidän kaikkien nähtävissä ja käsinkosketeltavanissa. Sen, josta fiilis ja huokaukset syntyvät.

Suomessa uskotaan myös liikaa referensseihin. Itsekin olen kokenut, että myynti alkaa sujua siinä vaiheessa kun voi esitellä arvostettuille asiakkaille tekemiään töitä. Uusi asiakas uskaltaa tehdä ostopäätöksen, kun näkee että joku toinen on sen jo tehnyt.

Jos ihmiset uskoisivat enemmän omiin visioihinsa ja heillä olisi enemmän rohkeutta ottaa projekteihin mukaan myös uusia tekijöitä, saataisiin aikaan todennäköisesti luovempia ja erilaisempia kohteita. Aava on siitä konkreettinen ja upea esimerkki. Uskoisin, että jos sen tekijät olisi valittu alan referenssien perusteella, oli  lopputuloskin jäänyt tavanomaiseksi, eikä niin yksilöllistä, persoonallista ja rentouttavaa ympäristöä olisi edes syntynyt <3

P.S. IG:n puolella on ihasteltu Aavan kuvia ja kyselty sinne menosta. Jos joku täällä blogissakin kiinnostuu Aavasta omaksi lomakohteekseen, on Kati lukijoilleni hyvän diilin (kati.hakkinen@aavaresort.com). Siitä mainitaan myös hyvän olon matkan artikkelissani. 
Lomaisaa hiihtolomaviikkoa kaikille tällä viikolla lomaileville <3
kauneus
Kommentit (2)
  1. Tiina | Parempia polkuja
    22.2.2016, 20:53

    Todella inspiroiva tarina!! kiitos, kun jaoit sen täällä ja valoit uskoa meihin muihinkin 🙂

  2. inspirations
    22.2.2016, 23:53

    Kiitos! Kiva, että kolahti sinuunkin, minustakin aivan fantastinen tarina ihanasta onnistumisesta ja todistaa taas, miten moni asia ja unelma mahdollista toteuttaa ; )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *