Luonnon lääkkeet – 3 perusyrtin monipuoliset terveysvaikutukset

Luonnon lääkettä

Yrtit ovat yksi keittiön peruspilareista. Meillä kotona on aina vähintään yksi tuore yrttiruukku, yleensä muutama. Keksisin lukemattomia ruokia mihin yrttejä käytän. Ruoanlaitossa mausteena, vihersmoothieissa, salaateissa… Yrtit myös näyttävät ihanilta keittiössä ja tuoksuvat hyviltä. Herkulliset maut, sisustus ja ihanat tuoksut eivät kuitenkaan ole ainoita yrttien plussia.

Luonnon lääkettä

Yrttien terveysvaikutusten lista on pitkä. Ne ovat oikeaa luonnon lääkettä. Luonnolliset superaineet vaikuttavat hyvinvointiin niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Yrttien runsas lehtivihreä esimerkiksi tukee maksan toimintaa ja parantaa elimistön niin kutsuttuja hiljaisia tulehdustiloja. Maksa ja munuaiset ovat isossa roolissa poistamassa elimistöstä haitallisia aineita, jonka vuoksi lehtivihreä auttaa elimistöä detoxaamaan eli poistamaan kuona-aineita ja toksiineja, esimerkiksi raskasmetalleja. Yrttien runsas kalium ja lehtivihreän suolistoa desinfioiva vaikutus yhdessä ovat oikea tehokeino parantamaan vatsan toimintaa.

herbs

Kaikilla yrteillä on omat parhaat ominaisuutensa. Yrtistä riippumatta niissä on runsaasti terveyttä edistäviä antioksidantteja, kivennäisaineita ja lehtivihreää, eli klorofylliä. Tässä muutaman perusyrtin terveysvaikutuksista tarkemmin:

Basilika

basilika

Basilika on persiljan – joka on myös oikea superyrtti – kanssa Suomen suosituin yrtti. Maultaan se sopii niin moniin ruokiin sekä tuoreena että kevyesti kypsytettynä. Se on kaunis, tuoksuu hyvältä ja säilyy suhteellisen hyvin, kunhan muistaa kastella usein ja pieniä annoksia ja säilyttää sitä mahdollisimman valoisassa paikassa. Basilikan ravintoarvot ovat huippuluokkaa. Etenkin elimistön ruoansulatusjärjestelmän toimintaa parantava yrtti on historian saatossa toiminut lääkkeenä juurikin vatsan toiminnan ongelmiin, iho-ongelmiin, masennukseen sekä krapulaankin.

Mitään edellisistä kumoamatta nykyisin korostetaan basilikan vaikutusta erityisesti ruoansulatukseen. Se esimerkiksi kiihdyttää ruoansulatuksen toimintaa, nostaa ruokalahua, ehkäisee kaasunmuodostumiselta ja raikastaa hengityksen.

Lisäksi basilikan positiivinen vaikutus hermostolle on huomattava. Se vahvistaa ja rauhoittaa hermostoa ja samalla lieventää stressiä sekä ahdistusta. Etenkin vatsan hermojen rauhoittaminen on olennaista. Basilikan myös sanotaan lieventävän masennusta, auttavan unettomuuteen ja piristävän. Basilika myös tehostaa immuunijärjestelmän toimintaan ja puhdistaa verta. Diureettisten ominaisuuksien ansiosta se vähentää nesteturvotusta ja antioksidanttiset ominaisuudet ehkäisevät ikääntymiseltä, auttavat akneen ja vahvistavat hiuksia. Basilikan vaikutus verenkierron tehostamiseen ja verensokeritason hallintaan on myös huomattu. Tässä on vain pieni osa lukuisista syistä basilikan syömiseen – ja juomiseen.

Villirucola

villirucola

Villirucola on hiukan voimakkaamman makuinen versio salaattihyllyn pussitetusta rucolasta. Samoin sen terveyshyödyt ovat voimakkaammat, vaikkakin rucola on superruokaa missä tahansa muodossa. Villirucolan vahva maku johtuu siitä, että sen glukosinolaatit hajoavat muodostaen biologisesti aktiivisia yhdisteitä, jotka ehkäisevät tehokkaasti mm. eturauhas-, rinta-, kohdunkaula-, paksusuolen- ja munasarjasyövältä.

Villirucola on täynnä vitamiineja. B-ryhmän vitamiineista se sisältää kaikista eniten folaattia, foolihapon luonnollista lähdettä. Sen lisäksi villirucolan B-6-, tiamiini-, riboflaviini-, niasiini- ja pantoteenihappotasot ovat hyvin korkeat. Nämä B-ryhmän vitamiinit ovat tärkeitä aineenvaihdunnan kannalta toimien entsyymeinä ja niiden lähtöaineina soluille. Kalsiumin imeytymisen kannalta olennaista K-vitamiinia saa rucolasta valtavan määrän, parista desistä yli 10 mikrogrammaa. Suositeltu päiväannos liikkuu 100 mcg:n molemmin puolin.

Kalsiumin imeytymisen lisäksi tarvitsemme K-vitamiinia auttamaan aivojen hermovaurioiden kurissapitämisessä. Eli villirucolan on todettu auttavan myös esimerkiksi Alzheimerin taudin ehkäisyssä. B-ryhmän vitamiinien ja K-vitamiinin lisäksi villirucolasta saa reilusti A- ja C-vitamiineja. Se sisältää myös paljon tärkeitä mineraaleja, mm. magnesiumia, karoteenia, joka suojaa auringolta ja auttaa syvän rusketuksen saamiseen, rautaa, kuparia ja sinkkiä.

Minttu

minttu

Minttu on tuttu raikkaasta maustaan ja ihanasta tuoksustaan. Sen lisäksi se tukee monella tavalla hyvinvointia. Mintulla on vahva antiseptinen vaikutus, eli se ehkäisee tulehduksilta ja estää haitallisten bakteerien leviämistä kehossa. Se sisältää tehokkaasti hengitysteitä parantavia ainesosia, jonka vuoksi minttua on käytetty yskänlääkkeenä.

Yksi tärkeimmistä mintun terveysvaikutuksista on sen kramppeja ehkäisevä vaikutus, jonka vuoksi siitä voi olla apua esimerkiksi kuukautiskipuihin. Mintun on myös todettu rentouttavan mieltä ja auttavan jännitysongelmiin. Mintun raikas tuoksu raikastaa myös hengitystä.

Yrttien terveysvaikutteiset aineet säilyvät parhaiten kypsyttämättöminä, minkä vuoksi kokatessasi ruokaa esimerkiksi pannulla, kannattaa yrtit lisätä vasta loppuvaiheessa.

Vinkki nopeasti kuihtuville yrteille

Monet yrtit eivät valitettavasti kestä kaupan ruukuissa montaakaan päivää, jonka vuoksi ainakin kesäisin istutan ne isompaan ruukkuun tai kasvilaatikkoon. Yrtit voi käyttää varsineen kokonaan. Viimeisiä vetelevät yrtit silppuan ja pakastan jos en ehdi niitä käyttämään edes vihersmootheissa. Pakasteyrttejä on helppo käyttää ruoanlaitossa myöhemmin lisäämällä niitä pannulle tai uuniiruokien sekaan.

Paljon reseptejä ja postauksiamme yrteistämme löydät täältä.

 

terveys vatsavaivat vastustuskyky
Kommentit (1)
  1. Gajraj Singh
    21.2.2019, 13:04

    It is extremely helpful for me. Thank you for taking the time to discuss this. I feel strongly about it and love learning more on this topic. If possible, as you gain expertise, would you mind updating your blog with more information.
    Pubg Full Form

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *