Lounas Treffipubissa

Lounas Treffipubissa Lounas Treffipubissa: Poikaon vielä muutaman päivän Suomessa ja maanantaina mietimme, missä kävisimme lounaalla. Treffipub Herttoniemessä on saanut niin paljon näkyvyyttä ja kehuja somessa, että pitihän se käydä testaamassa. Lounaaksi oli tarjolla:

  • Mausteista kala-äyriäiskeittoa
  • Härkä ragua
  • Spagettia ja parmesaania

Paikka oli hyvällä sijainnilla sen puoleen, että sinne pääsee helposti julkisilla ja autolla eli suoraan Herttoniemen metroaeman edessä. Mikään idyli tai kaunis ympristö ei sen sijaan ole kyseessä, vaan ihan tyypillinen lähiöpubi-tyyppinen rakennus. Samaa linjaa jatkoi sisustuskin eli ensivaikutelma ei ollut mitenkään erityisen positiivinen, ei myöskään aika niukan oloisen lounaspuffan esillepano. Ensikertalaisen piti myös etsiskellä oliiviöljyjä ja kysellä lisää loppunutta soppaa, mutta se on toisaalta yleistä monissa lounasravintoloissa.

Plussaa: Ruoka oli hyvää, poika kehui spagettia ja sen kastiketta(ragua) mies ylisti moneen kertaan kalakeittoa ja itsekin pidin siitä paljon. Monen kalan ja sinisimpukoiden yhdistelmä toimi itämaisittain maustetussa lämmittävässä keitossa todella hyvin. Salaattikin oli ihan tarpeeksi monipuolista ja tuoretta. Plussaa myös laadukkaista teelajikkeista ja ystävällisestä ja reippaasta henkilökunnasta. Tunnelma oli loppujen lopuksi hyvä.

Vatsa alkoi täyttyä samaa tahtia kuin koko paikka, joka pian olikin täynnä viihtyisää puheensorinaa. Ymmärrän hyvin, miksi Treffipubiin mennään katsomaa urheilua, iso näyttö (jossa pyöri lätkämatsi) heti sisäntulossa toivotti tulijat tervetulleiksi ja alakerrassa on oma tilansa biljardi-pöydälle ja isolle näytölle. Niitä oli monia ja ruokailutilan näyttö esitti koko ruokailumme ajan kliseistä takkatulinäkymää, sellaiseenkaan en ole törmännyt aikoihin.

Treffipub taitaa olla tunnetuin hapurilaisistaan. Naapuripöytään kannettiin yhdet ja reilu ja trendikkäästi aseteltu annos ison ranskalaismukin kanssa tuskin jätti tilaajiaan pettyneiksi.

Ei ehkä se kaikkein minun oloiseni paikka, mutta nopeasti sai vaikutelman, että hyvistä raaka-aineista tehdään maukasta, reilua ruokaa.  Lounaspuffa maksaa kympin, hinta-laatusuhde oli varmasti kohdallaan ja todennäköisesti tulen poikkeamaan uudelleenkin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *