Loma pätkissä edistääkin hyvinvointia enemmän

Juhannus starttaa meillä kunnolla kesän ja saa ajatukset lomaan. Suomessa on tunnetusti ehkä maailman pisimmät kesälomat. Kaikki vähänkin kansainvälistä työtä tekevät tietävät ulkomaalaisten ihmettelyn neljän viikon ja pidempienkin aikojen lomistamme, kun muualla lomaillaan yleensä loppukesästä pari viikkoa.  Kun Suomen pitkä talvi on kestetty ja päästy valoisaan kesään, pitää saada levätä, lomailla ja nollata oikein kunnolla. Ja siitä ei parissa viikossa selviä. Vai onkohan  niin? HS julkaisi torstaina tutkimuksen (Anna Tommola), jonka mukan loman vaikutus haihtuu alle viikossa riippumatta loman pituudesta.

 

Jenkkivuosinani huomio kiinnittyi tähänkin asiaann. Sikäläiset lomailevat yleensä pari viikkoa kesällä ja pari talvella. Lisäksi on paljon pidennettyjä viikonloppuja kansallisina juhlapäivinä, jolloin koko perheelle osuu kolmen tai neljän päivän miniloma. Oikeastaan aina on jonkinlainen loma odotettavissa lähitulevaisuudessa.
Tämän uuden tutkimuksen mukaan useampi loma voi toimia paremmin kuin yksi pitkä. Lomalla terveys, mieliala ja energisyys kohenevat, mutta laskevat lähtötasoon jo ensimmäisen työviikon aikana. Vapaat ovat vuosien mittaan tietysti hyväksi terveydelle ja säännöllinen lomailu vähentää esim. sydäntautiriskiä. Aktiivisuus, puuhastuelu, liikunta ja sosiaalisuus lomalla kohentavat tutkitusti vointia.
Töiden ajattelu ja varsinkin niiden tekeminen lomalla heikentävät loman jälkeistä hyvinvointia. Kyky irrottautua henkisesti työstä voi olla edellytys muulle rentoutumiselle. Pehmeä lasku työhön auttaa. Vaativat tilanteet töissä syövät nopeasti loman hyödyt. Tämän on varmasti jokaien itsekin todennut. Loman pitäminen pätkissä voi tosiaan olla ihan hyvä ajatus. Jos edessä on viikkojen pitkä loma, on usein ainakin viimeinen työviikko todella kuormittava.Toisaalta taas, mitä pidempi loma, sitä suurempi stressi on myös työhön paluusta.
Ilman tutkimuksiakin voisin näistä suurimman osan allekirjoittaa. Kun meillä lapset olivat pienempiä, otin yhtensä kesänä lomaa kolmessa pätkässä: vietimme pari viikkoa Turkissa kesäkuun alussa, pari viikkoa saaristossa heinäkuun alussa ja pari viikkoa ystäväperheen kanssa Pärnussa elokuun alussa. Joka kuukauden viimeiset pari viikkoa olin töissä. Se oli lomajaksotuksen kannalta varmasti rentouttavin kesäni ikinä. Kesä tuntui yhtä pitkältä kuin lapsuuden muistoissa ja lomaa oli aina vain tulossa lisää, vaikka palasinkin töihin.

 

Oli ihanaa startata kesä lämpimässä Turkissa – edellisinä vuosina oltiin värjötelty pipot päässä Suomen suvessa vielä kesäkuussa. Töitä ei tarvinut ajatella lomilla, kun tiesin palaavani niiden pariin jo parin viikon sisällä. Ja kun palasin, niitä oli ehtinyt kertyä vain sopivasti. Yrittäjänä olisi haastavaa pidättäytyä töiden hoitamisesta tai ajattelusta kovin montaa viikkoa ja sama koskee monia muitakin ammatteja. Parissa viikossa ehtii täydellisesti lataamaan mielen, jos se on aitoa lomaa töiltäkin.
Mahtavan kokemuksen erittäin aktiivisesta lomasta saimme kerran oikeastaan vahingossa. Otimme kesken talven väsymystä äkkilähdön Kanarialle. Hotelli oli fantastisen kaunis ja rentouttava ympäristö tarjosi huippupuitteet liikunnalle ja kaikelle aktiviteetille, mitä lomalla voi keksiä. Me hyödynsimmekin niitä koko viikon, mikä ei ollut lainkaan hankalaa kahden pienen supersporttaajan kanssa. Kotiin tultuamme puhkuimme energiaa koko kevään. Kotimaan loma tarjoaa aina myös luonnollista sosiaalisuutta ja aktiivisuutta yleensä merellä ja se onkin parasta mahdollisuutta akkujen lataamista. Sitä aktiivisuutta ja ulkoilmaa kaipaan oikeastaan eniten aina toimistoon palattuani.
Samassa tutkimuksessa vieä todettiin, että “erittäin rentouttava loma” edisti onnellisuutta vielä pitkään kotiinpaluun jälkeenkin. Tähän kategoriaan omissa ihanissa lomamuistoissa tipahtaa monikin loma, ensimmäisenä mieleen tulee minun ja tyttäreni ehkä esimmäinen matka kahdestaan Egyptiin. Se sisälsi kauniita ja kiinnostavia uusia kokemuksia ja kohteita ja erityisen rentouttavia ja onnellisuutta nostavia hetkiä paljon. Joka päivä sukeltelimme monta kertaa Punaisessa meressä kuin akvaariossa aivan ihmetyksestä ymmyrkäisinä siitä loputtoman kauniista merenalaisesta elämästä. Useimpina päivinä kävimme paikallisten naisten pitämissä aromaterapeuttisissa hoidoissa. Herkuttelimme vatsamme täyteen hotellin upeissa ravintoloissa ja illalla sujahdimme jo aikaisin peittojen alle masut täynnä. Niin paljon kaunista, herkullista ja nautinnollista koettuamme loman hyödyt tuntuivat vielä viikkojen ja kuukausienkin päästä hyvänä olona ja jaksamisena arjessa.

 

Nämä kuvat ovat edelliseltä tyttären kanssa tehdyltä lomamatkalta viime kuussa Kreetalle, josta lomafiilisten ja Kreetan ystäville löytyy paljon lisää postauksia täältä. Matkalla oli mukana myös tyttären viehättävä ystävä ja tälläkin matkalla onnistuimme keräämään paljon kauniita ja rentouttavia hetkiä vielä pitkään muisteltavaksi.

 

Lomailu on ihana laji!! Tuo tutkimus myös kertoo, että sen hyödyt ovat yhtä suuret paikasta riippumatta. Kotona vietetty loma lisäsi hyvinvointia, paransi yöunia ja lisäsi onnellisuutta siinä missä lomamatkakin. Iloista juhannusloman jatkoa ja kesälomaisia fiiliksiä!!
kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *