Lautanen Italian herkkuja pelastaa maanantainkin

Ehkäpä on aurinkoisten ja kesäisten hetkien syytä, että olen taas pienoisessa italialaisen herkuttelun kokoukussa. Se taisi alkaa buffalon mozzrellan löydyttyä VHH-pizzaan ja mozzrella-salaattiin.

 

Minusta yksi herkullisimpia ja rennoimpia annoksia on yksinkertaisesti tyypilliset italialaiset herkut sellaisenaan lautasella; mozzarellaa, parmaninkkua, kalamataoliiveja, tomaattia, ruccolaa ja basilikaa. Mukana avokadoa, pinjansiemeniä ja loraus sitruunaista oliiviöljyä.
Oikeastaan kun näiden herkkujen listaan lisättäisiin vielä valkosipuli, niin kaikki yleisimmät italialaisen keittiön raaka-aineet olisivat edustettuna. Niistä saa erilaisissa kombinaatioissa vaikka mitä herkkuja, mutta kaikkein helpoimmalla pääsee latomalla ainekset sellaisenaan rennoksi asetelmaksi lautaselle. 
Italialainen herkkulautanen toimii hyvin alkupalana, kevyenä lounaana tai vaikka maanantai-illan herkullisena iltapalana. Maanantai aloittaa viikon ja eikös silloin pidäkin saada jotain pientä spesiaalihyvää?
VHH Italian herkkulautanen, max 15 g hh/annos:
muutama siivu parmankinkkua
kourallinen kalamataoliiveja
muutama miniluumutomaatto
basilikaa
ruccolaa
pinjansiemeniä
sitruunaista oliiviöljyä 
ripaus mustapippuria ja merisuolaa myllystä

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *