Last Christmas I gave You my heart

Meillä on tällä hetkellä jouluisa fiilis! Tulin juuri hakemasta kauniin ja tuoksuvan joulukuusen, jonka vein takapihalle odottelemaan vielä muutamaksi päiväksi. Kun tulin sisään, soi omastakin nuoruudesta tuttu Whamin Last christmas I gave you my heart… taustalla. Ihanan joulumausteinen piparin tuoksu täyttää koko talon, kun tytär ystävineen on vallannut keittiön piparitalkoisiin. Huomenna jengikaverit yllätetään maistuvilla yllätypusseilla. Isot kasat possuja, sydämiä ja enkeleitä on jo valmiina ja jäähtymässä pari pellillistä yksilöllisiä nimikkopipareita. 

Näissä talkoissa käytetään ihan perinteisiä raaka-aineita ja koristeluja, mutta joulupipareita voi tehdä myös vähähiilarisina. Viimeiset pari vuotta olenkin itse tehnyt vain niitä. VHH joulupipareissa jauhot korvataan mantelijauheella ja sokeri makeutusaineella. Muuten ihan totutuilla aineilla. Kaikki joulun mausteethan ovat vähähiilarisia ja terveellisiä. 
VHH piparitaikina on pehmeää ja vaatii hellävaraista käsittelyä. Usein vain painelen siitä ensin pienen piparin kokoisen levyn, painan muotilla haluamani muodon, jätän muotin alas ja irrotan samalla reunat. Sitten nostan piparin ohutreunaisella lastalla tai juustohöylällä pellille ja paistan normaalisti. Voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta on oikeasti helppoa ja lopputulos herkullista. Taikinaan voi lisää myös vaikka vähän turkkijogurttia antamaan tukevuutta. 
Melkein kaikista leivonnaisita voi tehdä VHH vaihtoehdon samalla tavalla eli korvaamalla jauhot mantelijauheella  ja lisäämällä halutessaan mukaan pähkinärouhetta, paksua jogurttia tai rahkaa – ja tietenkin korvaamalla sokeri stevialla tai muulla maukeutusaineella.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *