Lahjavinkiksi kirjat, joista on iloa ja hyötyä

Lahjavinkiksi kirjat, joista on iloa ja hyötyä

”Lukeminen auttaa aina” oli jossain vaiheessa jonkun kirjakauppaketjun mainoslause, joka jäi mieleeni, koska se oli niin oikeassa. Todellakin, lukemisesta tulee aina hyvä fiilis. Itse ajattelen sen olevan usein oikeastaan tehokasta meditaatiota, koska se pakottaa keskittämään ajatukset tekstiin. Yksinkertaisesti ei ole mahdollista lukea yhtä aikaa ja ajatella jotain muuta. Tai ainakaan silloin lukemisesta ei tule mitään. Jokainen varmaan huomaa joskus kesken lukemisen, ettei enää muutamaan sivuun ole ollut aavistustakaan siitä, mitä tekstissä sanotaan. Silloin ei vain ole sillä hetkellä valmis lukemaan oman liian vilkkaan sisäisen ajattelun takia. Yleensä taas kirjaan on helppo uppoutua ja unohtaa kaikki muu.

Lahjavinkiksi kirjat, joista on iloa ja hyötyä

Minusta hyvä kirjavinkki on usein kuitenkin muutakin kuin romaani. Itse olen viime aikoina ollut eniten ihastunut kirjoihin, joista on myös apua ja hyötyä ja jotka avartavat omia näkökulmia tai tuovat uutta infoa. Koska hyvinvointi on aina yksi suurimmista kiinnostuksen ja intohimon kohteistani, valitsin tämän joulun kirjalahjasuosituksenikin sen mukaan. Kaksi ihan erilaista tärkeää, hyvin tehtyä ja valtavirrasta poikkeavaa teosta hyvinvoinnin saralta.

Tie tasapainoon

Tie tasapainoon-kirjasta kerroin jo aikaisemmin täällä. Joulun lähestyessä kiire kasvaa, kun maailmaa yritetään saada valmiiksi. Siksi haluan nostaa uudelleen tämän joogakirjan. Se on tehokas kiireen pysäyttäjä. Se tarjosi ainakin itselleni kiinnostavia uusia näkemyksiä oman tasapainon kehittämisestä ja monia hyödyllisiä työkaluja kokeiltavaksi.

Liikkuva lapsi, terveempi aikuinen

Ihan toisenlaisena ja todella tärkeänä kirjana suosittelisin oikeastaan ihan jokaiseen lapsiperheeseen ja lasten kanssa työskenteleville tai paljon aikaa viettäville kokeneen ammattilaisen Jaakko Finnen kirjoittamaa Liikkuva lapsi, terveempi aikuinen – kirjaa (esim. täällä).

Yhteiskunnallisellakin tasolla on huolestuttavaa, kuinka suureksi on kasvanut hyvin vähän liikkuvien lasten ja nuorten ryhmä. Terve lapsi liikkuu säännöllisesti ja monipuolisesti ja lapsuudessa luodaan koko elämän kantava pohja ja suhde liikuntaan. Aikuisilla on suuri vastuu ja rooli perheen ajankäytön ja lasten liikkumisen suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.

Tässä kirjassa aihepiiriä on käsitelty monipuolisesti, asiallisesti ja niin, että tärkeä ja ammattimainen informaatio, tieto ja suositukset ovat jokaisen helposti ja innostavasti omaksuttavissa. Konkreettiset esimerkit kertovat, miksi ja miten lapsen liikkumista voidaan tukea ja innostaa. Lapsi saa itsekin kuvista ja ohjeista hyviä vinkkejä. Pelkkä lukeminen ja kuvien katselu innostavat, antavat energia ja potkaisevat tehokkaasti koko perheen ylos sohvasta liikkumisen iloa kokemaan.

Kirja sopii minusta hyvin kenelle tahansa aihepiiristä kiinnostuneelle. Se on selkeää ja helppoa luettavaa myös perheissä, joissa ei liikunta ole ollut osana aikuistenkaan elämää, ja joissa ollaan vasta heräilemässä liikunnallisen elämän tärkeyteen. Yhtä hyvin se sopii urheilijaperheisiin antamaan kiinnostavaa tietoa ja esimerkkejä juuri lasten liikkumisesta sekä kasvatus- ja liikunta-alan ammattilaisille.

Kirja olisi hyvä lahja ihan kaikenlaisiin lapsiperheisiin, kummeille, isovanhemmille, opettajille, liikunnan ohjaajille ja vaikka iltapäiväkerhojen ja urheilutoiminnan vetäjille.

Mallina näissä kuvissa on muuten söpö Sienna-koira, joka oli meillä juuri äskettäin viikon hoidossa. Tuli taas todettua, miten hyvä ulkoiluttaja ja sekä fyysisen että psyykkisen vireystilan ylläpitäjä koira perheessä on. Koiran kanssa ei tule keksittyä itselleen tekosyitä, miksi aamulla tai illalla ei kannata lähteä haukkaamaan happea silloin, kun sataa vaakatasossa.

*Molemmat kirjat on saatu blogiin.

treeni-ja-ravinto treeniohjelmat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *