Kuplivat kesäillat

Kuplivat kesäillat

Meillä pidettiin viime kuussa pojan valmistumisen kunniaksi kesäjuhlat, joista kirjoitin jo aikaisemmin postauksessa Kesäjuhlien parhaat fiilikset.

Juhlien suunittelu alkaa yleensä sillä, että mietitään juhlapaikan lisäksi tarjottavat. Koska me päädyimme tarjoamaan kevyitä ja mausteisia kasvis- ja kalapainotteisia Thai-ruokia ja juhlat osuivat keskikesään, halusimme tarjota niissä kevyttä ja kuplivaa juomaa. Ja onhan kuohuva muutenkin sopivin juhlajuoma.

Osallistuimme jo talvella Bottegan Helsingissä järjestämään PR-tilaisuuteen, jossa pääsimme juomien maistelun lisäksi tutustumaan Bottegan tarinaan, sen upeisiin viljelymaastoihin, historiaan ja perustajiin sekä viinitilan maisemiin. Se kaikki teki meihin suuren vaikutuksen ja jäi mieleemme. Ja varsinkin kun Bottega Gold on vielä todella laadukas ja hyvä kuohuviini, valitsimme sen myös juhlajuomaksemme.

Kuplivat kesäillat

Hyvänä bonuksena Bottega Goldin pullotkin hohtavat nimensä mukaisesti upeaa kultaa. Nyt pullot odottavat pääsyä kynttilänjaloiksi pojan uuteen kotiin parin viikon päästä.

Magnum-pullot saimme säilymään jäisen raikkaina koko hellepäivän jäihin upotettuina kullanvärisissä kottikärryissä. Enkä voinut vastustaa kiusausta lisätä juhlaan kullan hohtoa vielä kultaisilla serpentiineillä ja ilmapalloilla. Kuin tilauksesta luontokin kruunasi kultateemamme upealla auringonlaskulla, joka värjäsi koko taivaan kultaiseksi.

Erittäin kuiva Bottega sai paljon huomiota ja kehuja juhlavierailta – sen hienostuneessa  maussa on häivähdys raikasta vihreää omenaa, päärynää ja kypsää sitrusta.

Iso suositus juhlajuomaksi, tuliaisiksi juhliin tai kruunaamaan muuten vain hyvää ateriaa. Bottega sopii hyvin onnittelumaljaksi ja myös juomaksi läpi aterian esim. kalaruokien ja kasvisten kanssa.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *