Kreetaa ja matkakiintiötä

Hello! Lupailin eilisessä postauksessa tänne blogiin lämpimämpiä tunnelmia. Matkalla ei nyt olla, mutta tämä on viimein sopiva hetki pulauttaa ulos viimeiset viime kesän ja syksyn reissusuman kuvat. Postauksia kertyi tänne Kreikan tunnelmista jo kesälä, mutta kotiin palattuani  kyllästyin lomakuviin ja ajattelin säästää viimeiset matkatunnelmat myöhäisempään ajankohtaan, kun niitä olisi taas kiva katsella uudelleen.
Enpä olisi koskaan arvannut ajattelevani niin, mutta viime kesään kertyi monen sattuman summana matkoja ja kaikkea muutakin tekemistä niin paljon, että sain vähäksi aikaa matkailusta tarpeekseni. 
Olimme juuri varanneet tyttären ja hänen ihanan ystävänsä kanssa niden kuvien kesän aloitusmatkan Kreetalle, kun alkoi suunnitelmarintamalla tapahtua. Mies oli aikoinaan töissä suurella karjatilalla USA:ssa. Olemme pitäneet sinne suuntaan yhteyttä ja karjatilan silloinen isäntä ilmoitti tulevansa Suomeen tyttäremme ikäisen lapsenlapsensa kanssa. Jenkkityttö jäisi meille pariksi viikoksi ja koko kolmikko lähtisi sitten kimpassa takaisin Jenkkilään – näin meidänkin tytölle tarjoutui madollisuus toteuttaa pitkäaikainen toive Jenkkimatkasta.
Tartuimme tietysti kiitollisuudella tilaisuuteen hyödyntää tätä kontaktia jo toisessa polvessa ja tytöille kehkeytyikin unohtumattomia kokemuksia toistensa kotimaissa. 
Tähän sitten ympättiin vielä pojan valmistuminen, tyttären ripari, miehen pyöreät vuodet ja Prahan pelimatka, jonne tyttären itsensä lisäksi lähdimme lopulta myös minä ja mieheni jenkkitytön kanssa… Lisäksi Pariisin matka, kun kävimme poimimassa liian tiukalla aikataululla Jenkkilästä saappuvan tytön kotiin, ja viettämässä samalla pyöreiden vuosien hääpäiväämmekin… ja muutamia pienempiäkin ohjelmia, niinpä kesään ei sitten jäänytkään luppoaikaa ollenaan ja saaristossakin tuli vietettyä vain pari päivää. 
Se oli meille outoa. Olemme viettäneet perheen kaikki kesät saaressa ja alkaneet sen odottamisen aina näihin aikoihin. Loppujen lopuksi jäi miehen syntäribileetkin kesällä pitämättä ja kun syksyyn järjestettiin vielä oman kodin myynti ja muutto, oltiin aika valmiita asettumaan rauhassa uuteen kotiin ja unohtamaan matkustelut toistaiseksi. 
Huh, tulee ihan stressi, kun kertaa tätä viime kesän sumaa. Siinä alkoi pari kuukautta tuntua lyhyeltä ajalta. Jopa varsinainen matkapörriäinen eli tyttäremmekin sai reissaamisesta tarpeekseen. Matkoihin liittyi vielä useampia lentojen peruutuksia, matkatavaroiden useiden päivien viivästymisiä ja uusia lentoreittejä. Kun tyttö palasi kotiin pari päivää ennen koulun alkua, oli 15-vuotiaan kesään kertynyt 18 eri lentokenttäpäivää. Reissuliisalla oli reppu täynnä toinen toistaan hienompia kokemuksia, mutta myös takki täynnä matkustelua, ainakin hetkeksi. Silloin hänkin vannoi, että ensi kesänä ollaan  vain kotona ja saaressa.

Nyt ollaan sitten helmikuussa, kun tyttöä on taas puraissut matkakärpänen. Tämä viime kevään Kreetan matka oli itse asiassa tytön tet-reissu, eli tosiaan, työelämään tutustuttiin valokuvauksen kautta, mitä nyt kaikelta muulta kivalta ehdittiin. Nyt olisi tulossa ysiluokkalaiselle kevään projektiviikko, jonka voisi kuulemma myös oikein hyvin viettää jonkun todella sopivan projektin merkeissä lämpimissä maisemissa ; ) 

Hiihtolomaviikoilla monet matkustavat ja blogeissakin on saanut taas silmäillä toinen toistaan upeampia matkakuvia. Juuri nyt minulle riittää edelleenkin virtuaalimatkailu kuvien avulla, mutta ne sentään kaivan jo mielelläni kovalevyltä. Nautiskelen muistoissani makeista tuoreista kreikkalaisista tomaateista, jääkylmästä valkkarista, rennoista päivistä, ruskeasta kesäfiiliksestä ja lämpimästä merivedestä.

Nämä kuvat räpsittiin viimeisen päivän lounaalta – ja rannalla tietysti piti käydä vielä kuvaamassa viimeiset tunnelmat ennen lähtöä. Kreikka on aina ollut yksi Euroopan lempikohteitani ja varsinkin sen upea saaristo. Siellä turkoosi meri on kaikkialla läsnä, suuret saviruukut, romanttiset ruusuköynnökset valkoisilla kivisienillä, ihana ruoka, pienet kalastajakylät ja historialliset kohteet.. 
Kaikki Kreetan postaukset täällä. Leppoisaa viikonloppua!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *