Kotijoulu kaukana kotoa

       Kotijoulu kaukana kotoa

Kotijoulu kaukana kotoa

Eilisen pitkän matkapäivän jälkeen saavuimme taas Floridan lämpöön. Tämä on meille jo kolmas peräkkäinen joulu Floridassa. Tunnustaudun jouluihmiseksi ja parasta joulun ajassa on tunnelma ja läheisten kanssa vietetty aika. Aikoinaan en varmaan olisi kuvitellutkaan, että tulemme viettämään monta joulua pois Suomesta. Mutta joulu on minusta siellä, missä sydänkin ja sydän taas tietysti siellä läheisten luona. Kaikkien läheisten kanssa emme pääse nyt joulun ajasta fiilistelemään, mutta erityisen mieluisaksi  meille täällä Floridassa joulu tulee siitä, että saamme taas viettää sen oman perheemme kesken tutussa kodissa – paikasta, josta on tullut meille jo kuin oma joulukotimme. Kuvatkin tässä postauksessa ovat viime joululta.

Joulu kaukana kotoa

Uusille lukijoille voisin kertoa vähän taustaa näille Floridan jouluillemme. Kun poikamme asui kolmatta talvea USAssa, mietimme, että olisi aika ihanaa, jos hänen ei tarvitsisi lentää suhteellisen lyhyeksi joululomaksi Suomeen pitkän aikaeron yli kaikkein pimeimpään vuodenaikaan. Ja jos me taas voisimme lentää sinne suuntaan. Ratkaisu löytyikin ideasta, että vaihdoimme Floridassa asuvan suomalaisen ystäväpariskunnan kanssa koteja. Heidän perheenjäsenensä ja sukulaisensa asuvat Suomessa, jossa heillä ei ole enää omaa kotia. Tällä järjestelyllä he voivat viettää perhejoulua kotonamme Helsingissä ja me taas heidän kotonaan Floridan länsirannikolla. Voi että olen kiitollinen ja onnellinen tästä järjestelystä. On ehtinyt tulla taas niin ikävä poikaamme ja on aina ihanaa tulla ystäviemme kauniiseen ja suurella sydämellä tunnelmalliseksi sisustettuun kotiin. Puhumattakaan siitä lämpö- ja valohoidosta, jota näillä leveysasteilla saa tankattua varastoonkin taas tulevia talvikuukausia varten.

Flroridassa

Omat tutut joulutavat

Taas eilen samaan aikaan, kun ystävämme lensivät Helsinkiin, me lensimme Floridaan ja ajoimme kentältä suoraan jo ihanan tutuksi tulleeseen taloon. Siellä meistä joulukin tuntuu joululta perheen kesken ihan eri tavalla kuin vaikka hotellissa. Voimme ostaa tutuksi tulleista kaupoista aineet joulupöytään, toivotella aamulla hyvät joulut naapureillekin ja tassutella yöpuvuissa avaamaan paketteja aattoaamuna Suomen rytmiin ja viettää rentoa kotijoulua Paikallisethan juhlivat vasta joulupäivänä. 

Seppele

Joululahjat

Moni ystävämme on kommentoinut, että tämä järjestelyhän on kuin siitä leffasta, jossa kaksi naista vaihtavat keskenään kotejaan jouluksi ja molemmat saavat kotien mukana roppakaupalla uusia ihania kokemuksia. Tosiaan, meistäkin järjestely tuntuu vähän samalta. Me saamme Floridassa joulun ajaksi paljon muutakin kuin kodin. Ystäviemme naapureista tulee meidän jouluaapureitamme, joiden kanssa nähdään lähes päivittäin. Ystäviemme kuntosalista tulee  meidänkin treenipaikkamme. Aamut alkavat usein ajalemalla ”omilla” polkupyörillä pitkin rantakatuja ja iltaisin käymme tutuksi tulleissa ravintoloissa tai grillaamme itse kotipihalla. 

Jouluruoat FLoridassa

Kun saamme elää kuin paikalliset, aikaa ei tarvitse tuhlata turhaan suunnitteluun tai säätämiseen. Floridassa välimatkatkin ovat niin pitkiä, että on hyödyllistä löytää helposti etsimänsä ja tietää parhaat paikat kuhunkin tekemiseen. Olemme saaneet aina niin hyvät neuvot siitä, minne kannattaa mennä, että joululomilla on ehditty myös nähdä ja kokea huikean paljon. Valmis lista kivoista kohteista on odottanut pöydällä ja jos siitä on puuttunut jotain, kiinnostava tieto on ollut aina Whatsappin päässä tai saatu nopeasti naapurista.  

Liikaa ei olla suunniteltu tänä vuonnakaan. Jotenkin kovin tarkka suunnittelu ei ole koskaan sopinut kovin hyvin perheemme lomiin. Meidän tyylimme on miettiä kivaa tekemistä esim. puolikkaan, kokonaisen tai  parin päivän mittaisiksi annoksiksi ja sitten fiiliksen ja sään mukaan valita yhdessä näistä suunnitelmista vaikka vasta edellisenä iltana tai samana aamuna, mitä tehdään. Tarkoitus ei olekaan käydä koko listaa läpi, vaan halutaan jättää tilaa myös ihan vain  olemiselle ja hyvän olon lataamiselle.

Rentoutta jouluun aikaisella rytmillä

Rento tahti on meistä myös minusta yksi parhaita puolia tällaisessa kaukojoulun vietossa; on toki paljon järjestelyjä ja työtä eri rintamilla, että päästään lähtemään. Suomessa on siivottu koti jouluksi, muistettu sinne jääviä läheisiä, tehty valtavat listat töitä valmiiksi jne. mutta kun matka alkaa, jää joulustressi kaikkine kiireellisine valmisteluineen ja aikatauluineen jo menneisyyteen ja päästään hyvissä ajoin panostamaan perheen kanssa nauttimiseen. 

Rantapäikkärit

Ehkä tämä on sellainen asia, jota voisi Suomessakin harjoitella. Jo aikoinaan otimme miehen kanssa tavaksi saada ihan kaikki jouluvalmistelut tehtyä jo ennen aatonaattoa. Silloin oli hoidettu työt, kaupassa käynnit, siivoukset, koristelut ja pakettien kuljettelut. Niin päästiin laskeutumaan rauhassa joulutunnelmaan ja jo aatonaattona polteltiin kynttilöitä, soitettiin joulumusiikkia ja maisteltiin jo vähän joulun makujakin. Sitten aattona oltiinkin jo valmiiksi rentoutuneita nauttimaan juhlatunnelmasta, perheestä ja jouluruoista. Ehkä tätä ”jouludeadlinea” voisi aikaistaa vielä vähän enemmänkin –  rauhoittua kokonaan vaikka jo pari päivää ennen joulua ja antaa itselle ja läheisille parhaaksi lahjaksi aidosti kiireetöntä yhdessäoloa ja nautiskelua. 

Juli rentsinä

Ei se tosiaan helppoa ole, mutta hyvällä suunnittelulla saa pieniä ihmeitä aikaan. Meillä välillä muistellaan naureskellen sitä vuotta, kun lapset olivat pieniä ja kyllästyin jouluruuhkiin niin paljon, että hankin ja vähintään ideoin seuraavan vuoden joululahjat kaikille sukulais- ja kummilapsille ja muille läheisille jo edellisen joululoman päätteeksi. Toimi hyvin ja oli tietysti itselleni ihana lahja vapautuvan ajan muodossa, kun seuraavana jouluna hain valmiiksi paketoidut kuoret ja paketit varastosta siististi yhdestä isosta laatikosta <3.

Floridan ranalla

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (2)
  1. Kuulostaa aivan ihanalta järjestelyltä voida vaihtaa koteja päikseen, ja vieläpä Floridaan! <3

  2. inspirations
    16.12.2019, 03:08

    Hei Juuli, kiva kun kävit täällä. Järjestely on tosiaan ollut meille aivan ihana ja toimiva. Olen ihan hirveän kiitollinen, että kotien vaihto järjestyi taas tänä vuonna. Kiitos myös kivasta kommentistasi ja ihanaa joulun aikaa sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *