Kofta-kastike – kolmen aineksen herkku

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy

Kofta-kastike

Korianteri

Resepti on yksi helpoimmista arkiherkuista ikinä. Kofta-astike valmistuu nopeammassa ajassa kuin riisi ehtii kiehua. Mausteisen intialaisen kastikkeen valmistukseen tarvitset vain purkin tomaattimurskaa, kookosmaitoa sekä Härkis® Kofta Pyöryköitä.

Isämme kehitti herkkureseptin juuri sellaisessa tilanteessa, kun jääkaapissa oli pelkkä valo. Pakkasesta löytyi sulatusta ja paistamista vaille valmiit Härkis® Kofta Pyörykät ja kookosmaito ja Mutti kuuuluvat kuivakaapin vakiovarustukseen, eli niitä löytyy ihan aina.

Intialainen ruoka

Indian food

Ruoanlaitto on perheessämme hauskaa tekemistä ja meille kaikille on tärkeää, että ruoka on hyvää sekä ravintoaineiltaan monipuolista. Suuri osa ruoanlaitosta keskittyy kuitenkin arki-iltoihin, jolloin haluaa ehtiä vielä usein ulkoilemaan, urheilemaan, käymään mummilla tai tekemään rästitehtäviä. Mausta ja terveellisyydestä harvoin kuitenkaan tingitään, minkä vuoksi juuri tällaiset alle vartin ja muutaman ainekset reseptit ovat kultaa.

Kaikki Härkis® sekä uudet Beanit® tuotteet ovat täysin kasviperäisiä ja super protskupitoisia. Parhaiksi puoliksi sanoisin ehdottoman helppuden ja hyvän maun. Härkäpaputuotteet ovat sellaisenaan valmiita, eli kypsentämisen sijasta riittää muutaman minuutin lämmitys. Härkis® Kofta Pyöryköiden ihanat intialaiset maut helpottavat hommaa entisestään, sillä kastike ei tosiankaan tarvitse suolan ja pippurin lisäksi mitään ylimääräistä.

Blogin lukuisat reseptit Härkis®, Beanit® sekä muista ihanista härkäpaputuotteista löydät täältä!

Kofta

Kofta-kastike - kolmen aineksen herkku

Ainekset (6 annosta)

2 pkt
Härkis® Kofta Pyöryköitä
400 g
Tomaattimurskaa
200 g
Kookosmaitoa
Riisiä (Kuuteen annokseen 6 dl)
Suolaa ja pippuria
Oliiviöljyä (Paistamiseen)
20 min
{
AKTIIVINEN 5 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Leikkaa Härkis® Kofta Pyörykät kahtia.

3. Paista pyöryköitä pannulla oliiviöljyssä parin minuutin ajan kovalla lämmöllä, kunnes pinta on hiukan rapea.

4. Laske reilusti hellan lämpöä ja kaada pannulle tomaattimurska sekä kookosmaito.

5. Lisää ripaus suolaa ja pippuria.

6. Anna hautua riisin valmistuksen ajan.

treeni-ja-ravinto kasvisruoka reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *