Kiinnostavimpia I Love Me – tapahtuman tuotteita esittelyssä

Syksy tuo tullessaan uudet tuulet hyvinvointi- ja kauneusalan tarjontaan. Sain testiin maistiaisia ensi viikolla messukeskuksessa järjestettävän I Love Me – Lifestyle ja hyvinvointitapahtuman tuotteita, joista esittelen tässä muutamia minusta kiinnostavimpia.

Kiinnostavimpia I Love Me - tapahtuman tuotteita esittelyssäelf

e.l.f. -kosmetiikkasarja ei ollut minulle tuttu entuudestaan ja pääsi siksi testiin heti. Plussana sarjassa on edullinen hinta, kaikki en tuotteiden hinta on 4,50 tai hieman alle 8 euroa. Nestemäisessä eylinerissä plussana myös todella pieni sivellin, jolla rajauksen saa tarkasti juuri sinne, mihin haluaa – sekä saamassani kappaleessa kaunis syvän luumuinen sävy. Myös huulipunassa pidin sen kapeasta muodosta sekä mattaväristä. Hintalaatusuhde näissä ei varmasti tuota pettymystä.

arganic

Luomulaatuiset öljyt kuuluvat lempikosmetiikkaani (kuten ruokiinikin) ja siksi myös Arganicin arganöjy herätti heti kiinnostukseni. Olen käyttänyt aikaisemmin pariakin hiusöljytuotetta, joissa on mukana arganöljyä ja todennut, että tuote on sitä tehokkaampi, mitä suurempi öljyn osuus on. Mielessä on ollut hankkia 100% luomulaatuista arganöljyä, joten tämäkin tuote pääsi heti kokeiluun. Sekoitin sitä kookosöljyyn, jonka jätin hieman kosteisiin hiuksiini imeytymään ennen pesua. Lopputuolos oli vielä pehmeämpi ja parempi kuin pelkällä kookosöljyllä. Valmistajan sivuilta saa hyvää infoa tästä marokkolaisesta paljon E-vitamiinia ja antioksidantteja sisältävät öljystä.

weledaWeledan vartalo- ja jalkavoiteet Almond Sensitive Skin Body Lotion ja Skin Food pääsivät eilen ravitsemaan ja kosteuttamaan saunan jälkeen janoista ihoa. Kaikki Weledan tuotteet edustavat tiukimmat krteerit luonnolliselle ihonhoidolle määrittelemää NaTrue -sertifiointia. Molemmat olivat miellyttäviä – erityisesti ihastuin todella ravitsevaan ja raikkaan tuoksuiseen Ski Foodiin, aivan ihanan virkistävä ja ravitseva tuote mm. jaloille ja käsille.

biotiini-ym-2 Ja kookosöljystä puheen ollen… sen puolestapuhujana olen toiminut jo pidempään. Käytän sitä melkein mihin vaan, kuten sisäisesti  smoothieen ja ulkoisesti aurinkiöljyksi, after suniksi, hiusöljyksi, sheivaukseen, suihkugeeliksi (kun iho on kuiva) ja ehkä kaikkein mieluiten meikinpoistoon. Se on ainoa tietämäni aine, joka todellakin hellii silmiä kasvojen pesun yhteydessä. Foodin reilun kaupan kookosöljy on laadukasta ja miellyttävää.

Ravintolisiä käytän mielelläni, varsinkin talviaikaan, täydentämään terveellistä ravintoa. Biotiini on varmastikin hyvä uutuustuote sillä saralla.

Meillä ei juurikaan pastilleja näy ja siksi Hammaskeiju luomukarpalo pääsi myös heti eilen autoevääksi. Se on ensisijaisesti tarkoitettu perheiden pienimmille, mutta läpäisi mieheni ja minunkin namitestin. Xylitolhan on aina hampaille tervetullutta ja kyllä pastilleista pienen imeskelyn jälkeen sen kivan kirpeän karpalonkin maistoi.

juomat

Terveysvaikutteisten juomienkin testi tuotti positiivisia tuloksia. Ehkä myös siksi, että testaukset tehtiin meillä silloin, kun oli tosiaankin jano tai tarvetta enegialle.

Eilen meillä suunnattiin auton nokka kohti saaristoa. Mies valitteli flunssan alkavia oireita, kun kaivoin sisarhentovalkoisena käsilaukusta Celsius Appelsiinin ja kerroin, että siinä on paljon kaikkea hyvää ja parantavaa : ) Todennäköisesti se tulikin oikeaan hetkeen, koska flunssan oireet tosiaankin hävisivät, eikä niistä ole ollut tänään tietoakaan. Tänään teimme saaressa muutaman tunnin metsätyö- ja risujenpolttosavotan ja kesken sen join itse tuon vihreätölkkisen Celsius Sitruuna Limen, joka vei janon ja antoi potkua urakkaan. Mainittakoon, että ei kovinkaan suuri ihme kohdallani, koska en juo kahvia, enkä yleensä energiajuomiakaan ja Celsiuksen ainesosiin kuuluu monien vitamiinien, kivennäisaineiden ja vihreän tee-uutteen lisäksi paljon kofeiinia.

Blogi on pullollaan omia smoothie-reseptejäni, mikä kertookin siitä, että myös valmiiden smootihien käyttämiseni on yleensä  harvassa. Fast Protein Smoothiet pääsivät vuorotellen käsilaukkuuni. Mansikan join pitkän työpäivän jälkeen ja appelsiini-mangon treenin jälkeen. Maku oli molemmilla kerroilla raikas ja nälkä lähti. Ei ihme, juomassa on proteiinia 25 g. Plussana myös sisällön luonnolliset hedelmä- ja marjamehut ja kiva paksuus.

Aineenvaihdunnan tueksi suositeltavan Novelle Plussan kromia ja sinkkiä sisältämän makuveden kurkun ja mintun yhdistelmä oli niin hyvä ja raikas, että ajattelin testata samaa settiä kotona maustamiini vesiin. Heittämällä ehkä paras maistamani valmis makuvesi.

back-on-track-2back-on-track-huivi Kiinnostava tuote on myös Back on Track -huivi. Se on kaunis, vaalea, pehmeä ja hyvin laskeutuva huivi, joka on juuri tätä tekstiä naputellessani topin päällä paljailla hartijoillani ensi käytössä. Se on hyvännäköisen ja sopii asuun kuin asuun, varsinkin tällaiselle vaaleiden asujen rakastajalle. Erityisen kiinnostavan siitä tekee rayonin sekoituksesta tehty Welltex-kangas. Se edustaa funktionaalista tekstiiliä, joka heijastaa lämpöä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa – ja sitä kautta lämmittää ja nopeuttaa elimistön palautumis- ja paranemisprosesseja. Aihepiiri on minusta kiinnostava ja on on ollut tarkoistuskin päästä testaamaan uusia funktionaalisen tekstiilin tuotteita – ja kokea itse, voivatko ne todella toimia. Tälle huiville on asetettu neljän tunnin rajoitus ensimmäisiksi käyttökerroiksi ja sen jälkeen sitä suositellaan käytettäväksi pitkiä aikoja säännöllisesti.

Minulla on muutenkin käynnissä ihan uudenlaista toimintaa liittyen niskan ja hartijaseudun rentoutukseen, siitä lisää täällä blogissa sunnuntai-iltana. Siksi ajattelin, että huivin mahdollista tehoa on varmaan vaikea havaita tai erottaa muuten tällä hetkellä niskan seudun tuntemuksistani. Voin kuitenkin (ainakin omaksi yllätyksekseni) kertoa huivin aika hämmästyttävänkin tehon oikeastaan heti. Huivi tuntui heti normaalia tekstiiliä lämpimämmältä ihoa vasten, ja selkeästi lämpöä lisäävältä. Se vaikuttaa todellakin tehostavan jo muutenkin nopeutunutta aineenvaihduntaani. Iho paikoin lievästi kihelmöi ja vettä olen juonut lyhyessä ajassa jo litran verran, koska aidosti janottaa. Uskon tosiaan sen tehoa vahvistavan muutenkin yläselässäni käynnissä oleva prosessi ja lisäksi se, että ennen tämän kirjoittamistani olen liikkunut ulkona monta tuntia. Joka tapauksessa, selvää tehoa huivistakin vaikuttaa olevan.

effect ripsariKosmetiikka- ja meikkituotteita ja -palveluita on I Love Me -messuilla nähtävissä ja koettavissa paljon. Kynsitaiteilua en ole vielä kerennyt kokeilemaan, mutta kun siihen löytyy sopiva hetki, tarkoitus on avata Effect Grooven pakkauksen sisältämä ohjekirja ja katsoa mitä saan aikaan millinpienillä siveltimillä ja kärjillä.

Kardashian Beautyn Whip Lash lupaa ravinteita ja runsautta ripsille. Kardashianin kosmetiikkasarjasta kuulin vasta viime kampaajakäynnilläni. Sarja on kuulemma ainakin hiustenhoitotuotteissa laadukas ja monipuolinen.

I Love Me -tapahtuman lipuilla pääsee muuteen viiteen tapahtumaan: Kauneusmessut, Terveysmessut, Muotimessut, Koru&kello sekä Luonnollisesti. Luvassa on energinen ja innostava tapahtuma, joka on pullollaan varmasti jokaista kiinnostavaa asiaa.

Käy kurkkaamassa kattava I Love me -tapahtuman ohjelmaMessuliput etuhinnalla voit ostaa viimeistään 20.10. täältä. Upeisiin messutarjouksiin voit tutustua täällä. Ja huom! Huomenna täällä blogissa arvotaan messulippuja, stay tooned!!

Kommentit (4)
    1. inspirations
      18.10.2016, 16:42

      Kiitos 🙂

  1. Ihanat oli messut. Ps. Arganicin linkki menee väärään paikkaan. Oikea osoite taitaa olla http://www.arganic.fi

    1. inspirations
      5.11.2016, 09:33

      Hei Sari! Kiitos kommentistasi, korjaan linkin tekstiin. Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *