Kevään juhlasuunnittelua

Kevään juhlasuunnittelua

Meillä juhlitaan pian. Juhlien suunnittelu on hauskaa, niin kuin suunnittelu yleensäkin. Ennen   konkretiaa mietin värejä ja fiiliksiä. Sitä, olisiko juhlien tunnelma juhlava, vaalea, värikäs, rento, minimalistinen, runsas… tai vaikka rajatun teeman ympärillä. Miltä julissa maistuu? Minkälaista musiikkia siellä soi? Nyt alkukesän juhlafiilikseksi mielessä pyörii vaaleaa ja maanläheistä, myös kesäisen värikästä, raikasta ja rentoa. Helmeilevää ja kevyttä.

Hohoi sinne ilmojen haltialle, aurinkoa ja lämpöä olisi tilauksessa kesäkuun ensimmäiselle päivälle, kiitos. Ja eikös illalla ole kuitenkin sen verran hämärää, että pihalle voisi ripustaa lamppuja? Tästä on hyvä lähteä kohti konkretiaa. Yleensä eteneminen on kuin taulun maalaus, ainakin minulla. Idea elää matkan varrella, eikä lopputulos vastaa tarkasti ensimmäistä ideaa tai luonnosta, eikä ole tarkoituskaan. Katsotaan mihin lopputukokseen ja minkälaisiin juhliin tällä kertaa päästään. Tästä mood boardista on hyvä lähteä liikkeelle.

Sopivasti juhlateemaan liittyen on juuri kauppoihin ilmestynyt myös uusi Festive Book, jonka inspiraatioita ja matkaa kohti valmistumista olen seurannut IG:stä. Vaikkei juhlia olisi juuri nyt tiedossakaan, on visuaalinen kirjanautinto kuitenkin taattu, kun toinen tekijöistä on ihanan Musta ovi-sisutusblogin tekijä Maja.

Onko teillä tulossa juhlia tänä kesänä? Hyviä juhlaideoita saa myös vinkata tuolla kommenttiboksin puolella.

 

hyvinvointi onnellisuus perhe
Kommentit (2)
  1. Mä en ole mikään superjuhlaihminen, muttta mustakin juhlien suunnittelu ja valmistelu on aina jotenkin niin ihanaa!:) Ehkä koska inspiroidun aina niin uuden ideoimisesta, ja intoudunkin sitten siihen täysillä mukaan! Ja onhan juhlat yleensä aina iloisia asioita ja tilanteita, joissa saa tärkeitä ihmisiä koolle ja ympärilleen <3

    Ihanaa juhliensuunnttelua!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. inspirations
      11.5.2019, 13:00

      Hei Ida, kiitos kauniista sanoistasi. Ihan samoissa fiiliksissä ollaan. Inspikset ja suunnittelut on ihan parasta – ja sitten siellä juhlissa ystävät ja läheiset ihmiset <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *