Keskikesä parhaimmillaan

Keskikesä parhaimmillaan

Tässä vielä muutamia kuvia viime viikonlopulta. Oltiin saaristossa viisi päivää. Arkipäivät naputtelin koneella töitä, mutta illat ja aamut ja koko viikonoppu nautittiin Suomen kesästä parhaillaan. Uitiin aamulla, päivällä, illalla ja yöllä ja vähän koko ajan. Ja sama meno on jatkunut sen jälkeenkin.

Keskikesä parhaimmillaan

Moneen kertaan on tullut todettua,  että eipä haittaa, vaikka ei pääse matkustamaan tänä kesänä, kun täällä Suomessahan on parempi olla kuin  etelässä. Upeat ilmat, lämpimät uimavedet ja valoisat illat ovat vieneet ihan mennessään.

Tuntuu, että ajantajukin on hämärtynyt ja illalla ei malttaisi mennä edes nukkumaan. Sama meininki taitaa olla muillakin luontokappaleilla. Valoisina ja tyyninä öinä linnut lentelevät, piipittävät, uiskentelevat ja taapertelevat kuin viimeistä kesäpäivää vietäisiin.

Kuumalla ruokarymtikin on kuin etelän lomilla. Päivisin tekee mieli vain kevyitä salaatteja ja illallisaika on siirtynyt paljon tavallista myöhäisemmäksi. Kaikki touhuaminen tapahtuu ihanasti ulkona. Alla on sukulaisperheen idyllinen ulkotiskipaikka, josta tulee aina niin ihania kuvia pehmeässä keskikesän iltavalossa.

Lasten serkku ei malttanut mennä edes sisään nukkumaan, vaan nukkui riippumatossa yötkin. Kuulemma hyttuset häiritsivät hetken alkuyöstä, mutta jättivät sitten rauhaan. Ei edes lintujen laulu ja valoisuus ajaneet sisään. Ei taitaisi onnistu minulta, ihan pakko on vetää sisälläkin paksut valoverhot ikkunoiden eteen, jos meinaa saada nukuttua kunnolla. Paitsi nyt viikolla on ollut niin kuuma, että parasta on ollut pitää ikkunat auki ja tyynynliina silmillä.

Tytöt ennen juhannusviikonlopun saaren perinteistä lentisturnausta. Se alkaa aina yhdeltä ja siitä starttaa meidän juhannuksen vietto. Sen jälkeen käydään uimassa ja kävellään niemen poikki sukulaisten tilalle syömään juhannusillallista pitkän puutarhapöydän ääreen. Suvun kasvaessa muurikatkin ovat kasvaneet. Nykyinen on jo niin valtava, että ruokaakin siihen mahtuu valtava keko. Kuitenkin koko ihana pannullinen erilaisia kasviksia ja grillilihoja menee aina viimeistä murua myöten, niin nytkin.

Tänä viikonloppuna oltiin kotona ja vietettiin pojan valmistujaisia kotipihalla – taaskin upeassa säässä ja tunnelmassa. Siitä laitoin jo muutaman videon Instagramin storyn puolelle. Oli niin ihana ilta ja yö, että sitä ollaan tänään vain muisteltu hymyt huulilla ja onnellisen väsähtäneinä. Kirjoitan juhlatunnelmista enemmän tänne blogiin viikolla. Nyt pitää laittaa kone kiinni ja mennä tosi aikaisin nukkumaan ja keräämään voimia vielä viimeisiin työpäiviin ennen loman alkua.

treeni-ja-ravinto onnellisuus
Kommentit (2)
  1. Hei, Näimme verkkosivustosi ja olemme erittäin kiinnostuneita palvelut. Soita minulle numeroon +35886138148. niin pian kuin mahdollista. Terveiset, Caelan

  2. Keskikesä | F1 Uutiset
    7.8.2020, 22:42

    […] Keskikesä parhaimmillaan – Inspirations | Terve.fi – Keskikesä parhaimmillaan. Moneen kertaan on tullut todettua, että eipä haittaa, vaikka ei pääse matkustamaan tänä kesänä, kun täällä Suomessahan on parempi olla kuin etelässä. Upeat ilmat, lämpimät uimavedet ja valoisat illat ovat vieneet ihan mennessään. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *