Kaunis hedelmävati korvaa sokeriherkut juhlissakin

Edellisessä postauksessa esitellyn VHH-juustokakun lisäksi halusin laittaa juhlapöytään jotain muutakin makeaa ja värikästä, ei kuitenkaan sokerisia ja vehnäjauhoisia karkkeja ja keksejä. Niinpä helppo ratkaisu oli hotellien noutopöydistä tuttu kaunis hedelmävati. Olin varannut kasoittain hedelmiä, mutta oikeastaan tarjoiluastiaan menikin vain yksi ananas, rasia tuoreita mansikoita ja viinirypäleitä, kourallinen pehmeitä punaisia luumuja ja muutama halkaistu passionhedelmä. 
Vati oli juuri sopivan kokoinen ja tyhjeni pikkuhiljaa illan mittaan. Moni haki mielellään piristävän lautasellisen hedelmiä useaankin otteeseen. Tietysti vadillinen marjoja olisi sisältänyt vielä vähemmän hiilareita, mutta eksoottisia hedelmiä on helpompi saada tällä hetkellä tuoreina. Vähähiilarisella tajoilulla jotenkin juhlatunnelmakin tuntui erityisen pirteältä ja iloiselta (vain onkohan mielikuvitustani?), kun lapsetkaan eivät hillu ja väsähtele verensokerin heitellessä. Oikeastaan italialainen tapa syödä melkein aina jälkiruuaksi pieni valikoima tuoreita hedelmäpaloja on hyvä idea. Siitä saa makean maun ja pirteän olon ilman raskaamman jälkkärin ähkyä. Toimii siis myös juhlissa.
Oma hedelmäsuosikkini tällä hetkellä ovat pikkulusikalla kaavittavat mehevät ja makeat passionhedelmät. Ne ovat myös hedelmiksi erittäin vähähiilarisia ja yhdessä passionhedelmässä onkin vain muutama hiilarigramma. Oikeastaan kaikki muut hedelmät kuin banaanit sisältävät vain vähän hiilareita, vaikka ovatkin makeita. Hedelmässä on esim. vähemmän kuin leivässä. Aidon hedelmäsokerin vaikutus on viljaan verrattuna myös kevyt ja nopea. Sen sijaan tiivistetyssä muodossa, kuten mehuissa, hiilareita kertyy helposti enemmän.
Laitoin esille “karkeiksi” myös ystävältä lahjaksi saatuja kauniita ja herkullisia kuivattuja papaija- ja mangolastuja. Pieni pala kuivahedelmää on kyllin makea ja herkullinen purtava, että suurta annosta tarjollekaan tarvita. 

Voisi ajatella, että hedelmät eivät kuulu VHH-ruokavalioon, mutta kohtuullisena määränä ne ovat siinäkin ihan sopivia.

VHH-hedelmälautanen juhlien noutopöytään:

ananas kuorittuina siivuina
viinirypäleitä pestyinä ja pieninä terttuina tai irrallisina
tuoreita mansikoita siivuina
muutama passionhedelmä halkaistuina
luumuja pestyinä

Myös monet muut hedelmät, kuten melonit olisivat hyviä, mutta niitä löytyi pöydästä jo piparjuuritäytteisten häränlihasiivujen vierestä täältä. Tärkeintä on vain, että hedelmät ovat puhtaita ja tarpeeksi pieniä eli helposti syötäviä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *