Kasvihuoneessa

Perustimme viime syksynä kasvihuoneen. Rakentaminen oli (miehelle) yllättävän iso työ, mutta kannatti. Laitoin kasvien siemenet itämään sisälle vasta aika myöhään huhtikuussa  ja siirsin ne kasvihuoneeseen toukokuussa. Poika ja naapurin ystävä ovat olleet isoksi avuksi kastelupuuhissa. Ensi vuonna idätys pitää aloittaa jo aikaisemmin ja aion hankkia kastelujärjestelmän, jolla kasvihuone pärjää vaikka pari viikkoa itsekseen. Omavaraisviljely on aivan ihanaa. On niin hauskaa seurata kasvun eri vaiheita. Ja arvostan aina vain enemmän sitä, että tiedän, mistä valmistamani ja syömäni ruoka tulee. Tänään päästiin nauttimaan ensimmäistä kertaa satoa, kun ensimmäinen kurkku oli venähtänyt jo syötävän kokoiseksi. Nyt alkaa aika moni tomaatti kypsyä, vihreitä on todella paljon. Ensi vuonna pitää laittaa siemenet itämään jo aikaisemmin.
Harkitsin pitkään kasvihuoneen hankkimista ja viime kesänä tein päätöksen. Hankimme sellaisen mallin, joka on talossamme kiinni ja johon pääsee takaovesta eli suoraan sisältä. Se on myös yksi pihamme aurinkoisimpia paikkoja. Ratkaisu on osoittautunut tosi hyväksi. Sitä on vain niin mukavuudenhaluinen, että kun on huono ilma tai pimeää, nousee kynnys mennä hakemaan ulkoa yrttejä, salaattia yms. ruokaan. Nyt kun kasvhuone on ikään kuin yksi lisähuone talossa, on se jatkuvassa käytössä. Jouluna pidin siinä havuja, jouluvalonauhoja ja kynttilälyhtyjä ja se toimi kauniina tunnelman tuojana.
 
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *