Jumissa Prahan Marriott Airportissa

Tänään oltiin lentokentällä menossa tsekkaamaan matkatavarat, kun meille ilmoitettiin, että Lufthansan lentomme Prahasta Frankfurtiin on peruttu. Emme saaneet tekstiviestiä, tai muutakaan ilmoitusta asiasta. Syy oli kuulemma huono ilma Frankfurtissa ja meidät lähetettiin viereiseen lentokenttähotelliin. Hotelli on hyvätasoinen ja palvelu on täällä ollut todella ystävällistä. 


Samaa ei voi ehkä sanoa ihan kaikista paikoista tällä reissulla. Lentokentän virkailija oli tosi töykeä, kun emme osanneet minuutissa päättää, lennämmekö aamulla kuudelta, iltapäivällä yhdeltä vai hajaannummeko kahdelle eri lennolle. Kun asia nyt tuli hieman puun takaa ja seuraaville päiville on sekä töitä, että lomasuunnitelmia, vaati päätös pientä palaveria. 

Moni muu katkaseurueessamme, lähinnä teini-ikäiset tytöt, joita oli täällä koko urheilujengi, saivat monessa ravintolassa aika töykeää palvelua. No, ei sitä tietenkään voi yleistää ja lähes kaikkialla täällä Prahassa olimme itse olleet tyytyväisiä, mutta laittoi tuo tietysti ajattelemaan, kuinka helposti asiakaspalvelussa työskentelevä henkilö voi iloisella asenteella ja ilmeellä saada paljon hyvää aikaan. 

Onhan sitä tutkittukin, mm. Helsinki-Vantaan lentokentän ravintoloita ja loungeja pyörittävä SSP Finland on laskennut ravintolatyöntekijän hymyn olevan yli euron arvoinen. Eli on todettu, että kun myyjä on hymyssä suin, asiakas ostaa yli eurolla enemmän kuin muuten. Ja kaikkein tärkeintä, hymy tarttuu, kiertää ja jatkaa makaansa moneen osoitteeseen vielä pitkään. Koskaan ei tiedä, minkälainen hetki vieraalla ihmisellä on kohtaamistilanteessa, miksei siis yritä itse tuoda siihen jotain hyvää.

Nämä kuvat eivät muuten ole täältä lentokenttähotellista, mutta sopivat nyt muuten vain tähän hotelliin jumuitumisen teemaan. Ne on pari päivää sitten edellisestä Prahan hotellistamme kivalta hekteltä. Ajattelin silloin, että eikös matkalla tule aina kuvattua nähtävyyksiä, kivoja ravintoloita ja muuta ”järjestettyä”. Yhtä tärkeitä ovat ne pienet nautinnolliset hetket. Kuten tämä, jolloin ostimme aivan lumoavasta juustokaupasta Prahan vanhan keskustan ostoskadulta ihania italialaisia juustoja ja luonnonjogurtteja. Hotellin vieressä pidettäviltä maalaismarkkinoilta ollaan napattu tuoreita marjoja  mukaan päivittäin ja viereisestä kivijalan pikkukaupasta kylmää kuoharia tai punaviinipullo. Koska illalliselle tulee mentyä matkalla yleensä vasta paljon kotioloja myöhemmin, on aika ihanaa pitää pieniä herkkuhetkiä ja lepuutella jalkoja hotellihuoneessa keskellä päivääkin.
Ja taas mies laittoi tässäkin hotellihuoneessa skumpan kylmenemään. Häntä ei haittaa tämä lennon myöhästyminen ollenkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut viettää lentokoeessa juuri ne hetket, kun jalkapallon finaali pelataan… nyt sitä pääsee sittenkin katsomaan!! Toisaalta voi olla, että valahdan itse tuonne huoneen kylpyammeeseen oman skumppalasillisen kanssa ainakin pelin aluksi, ihan vaan rentoutumaan aikaista aamuletoa varten ; )

Kurkkaa muut Prahan postaukset täällä.  Ja seuraavat reissupostaukset Pariisista täällä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *