Joulun aikaan

 

Joulun aikaan

Meidän perheen joulun aika on tänä vuonna erilainen, niin kuin olen tuonne Instagramin puolelle ehtinyt päivittämäänkin.

On ollut niin harvinaista herkkua saada viettää Floridan lämmössä aurinkoisia lomapäiviä koko perheen kanssa, että en ole ehtinyt vielä ajankohtaisia juttuja tänne blogiin postaamaankaan. Nämä kuvat napattiin muistaakseni reilu viikko sitten lomamme ensimmäisenä iltana, kun kiertelimme pienessä kauniissa Fishermen´s Villagessa

Se on ihan rantaan, venesataman viereen eri värisistä puutaloista rakennettu perinteisen tyylinen kauppa- ja ravintolakeskus, joka on täynnä joulun tunnelmaa.

Näiden kuvien jälkeen ei ole tarvinutkaan pitkähihaisia paitoja käyttää, kun Florida on hellinyt meitä lämmöllään.

Oman perheen eli mieheni, poikamme ja tyttäremme (täällä blogissakin hääräävänä Juliaanan) lisäksi mukanamme on ensimmäistä joulua Suomesta tänne hieman perässämme lentänyt poikamme tyttöystävä.

Paljon on täällä tehty ja ajeltu eri puolilla Floridaa ja toisaalta ehditty nauttia rauhassa myös ystäviemme kauniista kodista, jossa majailemme.

Nyt haluaisin kuitenkin pikaisesti kiittää kaikkia ihania lukijoitani tästäkin vuodesta ja toivottaa kaikille kaunista, rauhallista ja herkullista joulun aikaa. Nautitaan vapaapäivistä ja hyvästä joulumielestä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *