Jouluiloa Floridasta

Jouluiloa Floridasta   

Jouluiloa Floridasta

Täällä on vietetty tiivistä perheaikaa viimeiset päivät ja viikot. Aika onkin vilissyt ihan uskomattoman nopeasti siitä asti kun lensimme tänne Helsingistä miehen ja Juliaanan kanssa. Koska vaihdoimme asuntoja jo toisen kerran Floridassa asuvien ystäviemme kanssa, oli saapuminen tänne Floridan kotiin jo tuttua ja helppoa. Ehdimme juuri asettua taloksi, käydä kaupassa, pyöräillä lähimaastot ja moikata naapurit, kun olikin aika hakea Tampan lentokentältä poika mukaan joululoman viettoon. Siksihän täällä olemmekin. Poika opiskelee ja pelaa yliopistosarjassa jääkiekkoa. Sen sijaan, että hän olisi lentänyt Suomeen aikaeron taakse ennen kuin kausi taas jatkuu, tulimme me muut tänne häntä lähemmäksi lataamaan yhdessä akkuja.

Olemmekin ottaneet tästä yhteisestä ajasta kaiken irti; ajeltu tutuissa ja uusissa maisemissa, vietetty aikaa rennosti yhdessä kotona ja menty aika lailla fiiliksen, inspiraation ja sään mukaan. Tekeminen täällä ei tunnu loppuvan koskaan, vaikka viime talvenakin olimme täällä kokonaisen kuukauden.

Blogi ei ole juurikaan vielä kerennyt Floridan tunnelmiin, koska halusin saada valmiiksi suunnittelemani jouluaiheet tietysti julkaistua ennen joulua. Instagram Story on sen sijaan päässyt mukaan enemmän oikeaan aikaan täällä trooppisessa joulukodissa elellessä, pyörälenkeillä Punta Gordan kaupungissa, Flroridan länsirannikon upeilla ja rauhallisilla rannoilla, pienessä ihanassa hippikylässä, kesäkeittiön grilli-illoissa, ravintola- ja kauppakeskusvinkeissä…

Joulutunnelmaa Universal Studioilla

Automatkoilla naputtelen yleensä läppäriä, niin kuin nytkin. Takana on ikimuistoinen lauantaipäivä Universal Studioilla. Tämä oli pojan idea ja jo viime vuonna Orlando-päivä oli sillä listalla, jota emme silloin ehtineet toteuttaa. Onneksi siitä pidettiin nyt kiinni. Olen käynyt Universalilla teini-ikäisenä ja muille tämä oli ensimmäinen kerta. Onhan se muutenkin aivan uskomaton elämys, mutta vielä nyt jouluasussaan ja -valoissaan teemapuiston tunnelma oli satumainen. Harva vastaava paikka on niin täynnä joulutunnelmaa ja hyvää mieltä.

Parasta oli yksinkertaisesti kävellä pitkin Universalin katuja ja kulisseja, jotka olivat kuin suoraan tuttujen leffojen tunnelmista.

Kävimme katsomassa pari teemaesitystä. Oma suosikkini oli eläinnäyttelijöiden show, jossa tunnettu koirien, kissojen, lintujen, possujen, haisunäätien ja vaikka minkä eläinten kouluttaja esitti niiden kanssa hellyyttäviä temppuja. Esitykseen sai osallistua myös kourallinen halukkaita lapsia yleisöstä ja eläimet silminnähden nauttivat menosta itsekin. Jos nyt miettisin uutta ammattia, olisi eläinnäyttelijöiden kouluttaja haavelistalla kärkisijoilla.

E.T.-aiheinen juna teki myös vaikutuksen. Olin nuorena ihan myyty E.T:stä. Ihastukseni sitä hellyttävää hahmoa kohtaan ei ollut näköjään laantunut. Universalilla siitä oli tehty supersuloinen oikean oloinen elämysrata, jossa ajelimme leijuvilla pyörillä ulkoavaruudessa niissä maisemissa, joista E.T on kotoisin, kun ympärillämme leijui minikokoisia E.T-hahmoja ja suloisia avaruuskukkia.

Myös Harry Potter-kulisseista oli rakennettu aivan uskomattoman kaunis ja todentuntuinen kokonainen kylä katuineen, tunneleineen, kauppoineen ja kujineen.

Koko päivän kruunasi Jouluparaati, joka oli varmasti upein ikinä tehty jouluteemainen esitys. Kameramme napsahtelivat siellä sen verran ahkerasti, että enköhän pääse välittämään paraatitunnelmia IG:ssä tai täällä blogissa vielä erikseen.

Lopetimme illan Universalissa Hard  Rock Cafessa, joka on maailman suurin ko. ketjun ravintola. Vaikken ole Hard Rockeissakaan käynyt aikoihin, hyvät ja reilut annokset, ystävällinen henkilökunta ja rennot puitteet tekivät taas vaikutuksen.

Nyt vatsat täynnä ajelemme kohti Floridan kotia, jossa meillä onkin jo kaikki valmiina odottamassa joulua. Sunnuntaina on tarkoitus ajella vielä Miamin suuntaan. Minä ja Juliaana jäämme puolessa välissä pois Naplesin ihanaan ylelliseen rantakaupunkiin ja miehet menevät katsomaan Miami Dolphins – Jacksoville Jaguars NFL-jenkkifudispeliä ennen joulun viettoon rauhoittumista. Toisalta menemme taas fiiliksen mukaan, ehkä päädymmekin koko perhe rentoon rantapäivään tämän päivän huloinoiden perään.

Kaunista Joulua <3

Nyt haluan kiittää kaikkia lukijoita tästä vuodesta, ajastanne kanssani täällä blogissa ja hyvästä filiksestä, jotta tänne tuotte. Toivon ihan jokaiselle ihanaa, rentouttavaa ja nautinnollista joulua ja hyvää joulumieltä, missä tahansa sen vietätkin. Kauniita hetkiä, hyvää oloa, jouluherkuttelua ja tunelmallisia hetkiä.

Seuraavat päivät pyhitän sille kaikkein tärkeimmälle, perheen kanssa yhdessä vietetylle ajalle.

Vaikka tässä joulussa on paljon, mistä voin olla kiitollinen vielä pitkää, tiedostan hyvin myös joulun varjopuolet. Omistakin joulun ajoistani löytyy kaikkia elämän kirjon tarjoamia kokemuksia, myös niitä vaikeita. Joulu on kuitenkin valon juhlaa. Toivon jokaiselle lukijalle mahdollisuuksia nauttia omasta joulusta, kynttilän valosta, kauniista musiikista, läheisistä ja löytämään niitä asioita, joista elämässä voi olla kiitollinen ja joita vaalia omassa sydämessä läpi joulun ja koko tulevan vuoden <3

 

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *