Jauhoton VHH Pizza Italiano

Sain niin kivan palautteet vanhasta VHH-pizza-postauksestani Piisi ja Pankko-blogista, että innostuin tekemään siitä uuden version. Edellinen oli kunnon retrotyyliin kinkku-ananas-Aura-täytteellä ja tästä versiosta tuli Pizza Italiano. Suosittelen! Lopputuloksesta tuli ainakin yhtä hyvä kuin perinteiset pizzat, mutta ilman jauhoja ja hiivaa eli erittäin vähähiilarisena. Sen sijaan proteiinia on reilusti ja tällainen pizza onkin täyttävää ja ruokaisaa.
Pohjan tein rahkasta ja punaleima Emmentalista. Tällä kertaa jätin kaurahiutaleetkin pois ja käytin koko taikinaan vain kaksi lusikallista mantelijauhetta ja hieman leivinjauhetta. Levittelin taikinan suoraan uuninkestäville lautasille eli jokaiselle ruokailijalle tuli oma pizza. Helpoksi kastikkeeksi levittelin hieman paistettujen pohjien päälle Mutti-tomaattimurskaa, valkosipulia pieninä paloina ja yrttimausteita.
Täytteeksi käytin reilusti ilmakuivattua kinkkua, buffalon mozzrellaa, suuria tomaatteja siivuina, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä mustia oliiveja. 

Parmankinkku on niin hyvää ihan sellaisenaan, että tuntuu melkein tuhlaukselta paistaa sitä, mutta aivan loistavasti se toimii näinkin.
Kypsiksi paistettujen pizzojen päälle lisäsin vielä reilusti ruccolaa ja lorautin pinnalle oliiviöljyä ja hieraisin myllystä pippuria.
Mietin myös, miten pehmeä buffalon mozzarella selviää kuumasta pizzan paistosta, mutta se toimi hienosti, rakenne pysyi hyvänä ja juusto kypsyi aivan täydelliseksi.

Oli ihan hyvä idea paistaa pizzat omilla lautasillaan, koska juusto-rahkapohja on aika tahmeaa ja hieman hankalaa irrottaa paistoastiasta. On kuitenkin vaikeaa muistaa lautasten olevan kuumia ja siksi käytinkin puisia alustoja pöydässä. Tätä pizzaa teen varmasti pian uudelleenkin, niin hyvän suosion se sai omalta porukalta ja tyttären kaveriltakin, joka saatiin mukaan ruokaseurueeseemme.
Erittäin vähähiilarinen pizza, max 20 g hh/annos,
isot pizzat neljälle:

Pohja:
1 kg maitorahkaa 
4 dl Punaeleima Emmental -juustoraastetta
2 kananmunaa
2 rkl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
suolaa

Kananmunat rikotaan ensin haarukalla, leivinjauhe sekoitetaan mantelijauheeseen, sitten kaikki aineet keskenään. Lusikoidaan ohueksi levyksi pellille leivinpaperin päälle tai suoraan omille uuninkestäville lautasilleen.
Paista 200 asteessa ensin n. 10 min. ja lisää sitten täyte.
Täyte oman maun mukaan, tässä italialaisessa veriossa:
– levitin ensin Mutti tomaattimurskapurkin pohjan päälle
– ripottelin siihen yrttimausteita ja valkosipulia pieninä paloina
– 800 g ilmakuivattuja kinkkusiivuja
– 4 isoa tomaattia suikaleina
– 2 buffalon mozzarellaa siivuina
– aurinkokuivattuja tomaatteja
– kalamata-oliiveja
Takaisin uuniin 15-20 minuuutiksi.
Anna vetäytyä hetki huoneenlämmössä ja lisää pinnalle reilusti ruccola-salaattia ja vielä muutama oliivi sekä oliiviöljyä ja pippuria myllystä.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *