Inkivääriporkkanasosekeitto carob-jauheella on hyvänolon ruokaa

Inkivääriporkkanasosekeitto
Inkivääriporkkanasosekeitto on paras vaihtoehto päivän lounaaksi. Eilisen maratonityöpäivän jälkeen tuntuu tänään niiiin hyvältä tehdä hommia kotisohvalta viltin alta. Ruokavalintani on pehmeää hyvänolon ruokaa eli tämä sama, jonka tein (ja kuvasin) viime viikollakin. Sen värikin on suloinen ja piristävä.

 

Tykkään jättää sosekeiton aika paksuksi, mikä onnistuu helposti, kun ei käytä kaikkea keitinvettä, vaan vain osan siitä. Sosemaisemman keiton pinnalle saan myös kellumaan kaikennäköisiä ylimääräisiä herkkuja, kuten nyt pähkinöitä ja mozzarellan siivuja.

 

 

Keitin kuoritut ja palastellut porkkanat vedessä pehmeiksi. Niiden mukana porisi muutaman millin siivu inkivääriä pieniksi palasteltuna. Kun porkkanat olivat pehmenneet, kaadoin blenderiin pohjalle kermaa kylmänä (myös suojaamaan lasikannua liialta kuumuudelta). Nostin kauhalla päälle porkkanoita, lisäsin sekaan kuumaa keitinvettä ja hurautin soseeksi. Kaadoin kannullisen toiseen kattilaan ja tein saman käsittelyn lopuillekin porkkanoille. Maustoin valmiin keiton kalaharin suolalla ja rouhaisin sekaan pippuria myllystä.
Lisäsin valmiin keiton sekaan myös ruokalusikallisen carob-jauhetta, superfoodeihin kuuluvaa jauhettua apinanleipäpuun hedelmää, jossa on miellyttävän makea maku ja joka sisältää paljon mm. rautaa, kalsiumia ja B-ryhmän vitamiineja. Lisää keittoinspiksiäni löydät täältä.

Inkivääriporkkanasosekeitto carob-jauheella

500 g porkkanoita
0,5 cm suikale inkivääriä
1 dl kermaa
1 rkl carob-jauhetta
suolaa, pippuria
pinnalle pähkinöitä ja mozzarellaa siivuina
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *