Ihoystävällinen ravinto

ihoystavallinen ravinto
Olen onnekas perittyäni suhteellisen terveen, helppohoitoisen ihon geenit. Talvella tropiikista ja ihoa hellivistä hoidoista Viimeksi Suomen pakkasiin palattuani tiedostin kuitenkin ihon kuntoon kohdistuvat haasteet 40 asteen lämpötilaerossa ja ilmankosteuden romahtamisessa. Pian sisäilman haasteena iholle on taas voimakas talvikauden lämmitys. Ulkoilu ja ulkoliikunta hellivät ihoamme, samoin kuin stressin vähentäminen ja riittävä uni, mutta suuri merkitys on myös ravinnolla. Iho on suurin elimemme ja se hyötyy ihan samoista asioista kuin muukin hyvinvointimme. Iho osoittaa uloskin, mitä tapahtuu elimistömme sisällä, eikä ole yllättävää että se, millä ruokimme itseämme, näkyy ihostamme. Yksi terveellisen ruokavalion isoja iloja onkin terve iho. Silloin emme vain tunne, vaan myös näytämme terveemmiltä ja hyvinvoivilta.
Kolme tärkeintä ihomme kuntoon vaikuttavaa ravintotekijää:
1. Älä pelkää rasvaa.
Hyvät rasvat ovat kaikkein tärkeintä luonnollisesti terveelle iholle. Elimistömme ei tuota monityydyttämättömiä välttämättömmiä rasvahappoje eli ne täytyy saada ruoasta. Jos emme saa tarpeeksi rasvaa ruoasta, ihomme alkaa oikeilla kuivuutta, ärtyneisyyttä, tulehtua jne. Omega 3- ja Omega-6 rasvahapot pitävät ihon kosteana, joustavana ja pehmeänä ja vähemmän alttiina  kuivumiselle, rypyille ja löystymiselle. Hyviä rasvoja ruoassa saa helposti esim. siemenistä ja pähkinöistä (erityisesti saksanpähkinöistä ja pellavansiemenistä), joita kannattaa syödä päivittäin ainakin 30 g sekä lohesta, muikusta ja silakoista, joita suositellaan syötäväksi pari kertaa viikossa. Ruokavalioon on hyvä sisällyttää reilusti öljyjä kuten oliivi-, kookos- hamppuöljyä ja valita tuotteet, joissa on oma luonnollinen rasva mukana, kuten paksut luonnonjogurtit. Smoothieihin saa helposti ujutettua öljyä ja chia- tai pellavan siemeniä ja siemennäkkäreihin paljon pähkinöitä, siemeniä ja vaikka härkäpapuja. Omega-öljyjä saa helposti myös kapseleista,
2. Ihosi voi oireilla gluteenista, maitotuotteista tai sokerista 
Jos iho oireilee, kannattaa poistaa ruokavaliosta pariksi viikoksi kokonaan maitotuotteet (juu, ne ihanat juustot ja jogurtitkin). Vaikka ei olekaan tieteellistä näyttöä maitotuotteiden tai niiden käsitelyprosessien vaikutuksesta, on hyvin yleistä ja varsinkin kansainvälisissä ravintoalan kirjoituksissa paljon esimerkkejä siitä, että iho-ongelmaiset hyötyvät maitotuotteiden pois jättämmisestä. Moni taas huomaa maitotuotteet ongelmallisisksi Suomessa, muttei Etelä- Euroopassa. Tai että sietää hyvin käsittelemätöntä maitoa, vaikka olisi laktoosi-intoleranssi.

Monien iho hyötyy myös gluteenin ja sokerin pois jättämisestä. Niitä voi hyvin kokeilla samalla tavalla parin viikon aja yksi kerrallaan. Kun pitää muuten ruokavalion entisellään, ja postaa siitä viljat, voi todeta gluteenivaikutukse ihoonsa ja sama sokerin kanssa. Ja huom. se on juuri suklaankin sokeri, joka aiheuttaa tulehdusta iholla ja sitä kautta monille näppylöitä.
3. Terveen ihon tärkein ystävä on puhdas, terveellinen ruokavalio
 
Usein ei tulla ajatelleeksi, kuinka läheinen suhde terveellisellä syömisellä ja ihon kunnolla on. Ymmärretään, että tupakointi on hyvän ihon vihollinen ja panostamme arvokkaaseen meikkiin ja voiteisiin, vaikka on vähintään yhtä tärkeää huolehtia ihosta ruokavalion avulla. 

Jos ihosi kuivuu liikaa ja tulehtuu, voi tilannetta yleensä auttaa ravinnolla. Muistamalla varmistaa tarpeellinen päivittäinen vedenjuonti (pidä vesipullo aina mukana) ja lisäämällä ruokavalioon probiootteja saa jo usein aikaan muutoksen parempaan. Yleisimmin lääkärin ohje on lisätä perusvoidetta, mutta moni ei siitä hyödy ja uudet tutkimukset osoittavat monien perusvoiteiden jopa lisäävän ihon kuivumista.
kauneus ihonhoito
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *