Ihanat aurinkoiset banaaniletut makeannälkään

Helou pitkästä aikaa!! Hulinaiset aikataulut ja tekniset haasteet (bugi kuvankäsittelysoftassa) pitivät minut muutaman päivän pois blogista, mutta täällä taas ollaan. Tarjolla olisi tyttären tekemiä ihania banaanilettusia, s´il vous plait! 
Nämä herkkupalat ovat täällä blogissa jo uusintana, mutta minusta ehdottomasti toisenkin paikkansa ansainneet. Ne valmistuvat vaikka pelkästä banaanista, mutta paremman koostumuksen saa lisäämällä sekaan hieman kaurahiutaleita.

Pari banaania, 4 munaa ja vajaa desi kaurahiutaleita hurautetaan joko sähkövatkaimella tai tehosekoittimella kuohkeaksi. Halutessa voi lisätä hieman makeutusainetta, mutta kannattaa maistaa, koska banaani on jo sellaisenaan niin makeaa.
Paistellaan pannulla kuten perinteiset letut.
Mansikoiden ja mustikoiden sulattelua koristeiksi ja lisäherkuiksi. Tietysti mitkä tahansa marjat, hedelmäpalat, kermavaahdot ja muut herkut käyvät yhtä hyvin. Tytör lisäsi lautasille vielä appelsinikohkoja.
Juomaksi valikoitui Liptonin makea Strawberru Cupcake -tee, joka sopi erinomaisesti täh-n syksyisen aamupäivän piristysateriaan.

 Syksyssä on taikaa ja olen joka vuosi oppinut pitämään siitä hieman enemmän. Enemmän aikaa kotoilulle, herkuttelulle, hiljaisille hetkille, vaahtokylvyille ja reippaalle ulkoilulle. 

Meillä syötiin tämä aurinkoinen ateria brunssina, mutta yhtä hyvin näitä nopeita ja terveellisiä herkkuja voi nautiskella aikaisin iltapäivällä makeannälkään tai vaikka iltateellä ennen nukkumaan menoa.

Tunnelmallista tiistaita! Kohta on muuten tänne blogiin pientä piristearvontaa tulossa. P.S. Jos olet myös teen ystävä; keräsin teepostaukselle oman luokkansa tuonne sivupalkin reseptiuetteloon. Lisää teepostauksia täällä. 

VHH Aamiaisletut, max 20 g hh/annos:
3-4:lle:
2 banaania (voi myös korvata osittain Turkkijogurtilla)
4 munaa
3/4 dl kaurahiutaleita
muutama tippa makeutusainetta (maun mukaan, maista taikina)
voita paistamiseen
marjoja koristeluun

Hurauta kaikki aineet sekaisin vatkaajalla tai blenderillä ja paista letuiksi voissa pannulla. Koristele haluamillasi marjoilla, hedelmäpaloilla, kermavaahdolla, raakakaakaojauheella ym. 

Kommentit (1)
  1. Ihania! Näitä täytyykin kokeilla viikonlopun aamiaiseksi ; ) T. Tiia-Maria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *