Hyvät aamurutiinit aloittavat energisen työsyksyn

Hyvät aamurutiinit aloittavat energisen työsyksyn

Tässä päivässä on puhtaan pöydän tuntua. Maanantai on aina jo itsessään raikas startti uuteen viikoon. Tämä naanantai on kuitenkin erityinen, koska monella työt alkoivat viime viikolla, tai viimeistään nyt ja koko syksy on vasta edessä.

Rennon ja kuuman kesän jälkeen rutiinit ovat jo tervetulleita ja ryhdittävät taas arkea. Ainakin itse kaipaan niitä raameiksi työpäivälleni.

Aamurutiinit ovat nousseet yhä suositummaksi aiheeksi mediassa ja monet yritysjohtajat, urheilijat ja muut tehopakkaukset vannovat omien aamurutiiniensa nimeen.

Hyvät aamurutiinit aloittavat energisen työsyksyn

Olen samaa mieltä, että aamulla on iso merkitys siihen, miten koko päivä menee. Tosin mielestäni rutiineissa pitää osata myös joustaa, ettei koko päivä mene pilalle silloinkaan, kun  totuttua rutiinia ei ehdi tai voi suorittaa. Riittää, että suurin osa päivistä alkaa omilla rutiineilla.

Omia aamurutiineja kannattaa testata, hioa ja kehittää jo nyt, jolloin ne todella ovat rutiineja sitten, kun aamut alkavat lyhentyä.

Minun arkipäivän paras startti sisätää seuraavia rutiineja:

  1. Aikainen herääminen. Mitä aikaisemmin nousen ylös, sitä rauhallisemman ja tehokkaamman päivän aloitan ja sitä enemmän nautin jo aamusta. Jos kuitenkin olen nukkunut todella huonosti, eikä aamulla ole tapaamisia, siirrän nousemista tarkoituksella. Silloin tiedän tarvitsevani vielä lisää unta ennen pitkää päivää.
  2. Aamun valmistelu jo edellisenä iltana. Tämä kuuluu sekä koti- että työrutiineihini. Lopettaessa työpäiväni, käyn läpi seuraavan päivän asiat. Yleensä listaan ne vihkoon tai kalenteriin, jolloin minun ei tarvitse yrittää muistella niitä ja ne eivät kuormita enää mieltäni.
  3. Työasut valmiiksi. Katson edellisenä iltana työkalenterin ja sääennusteen ja valitsen kaikki seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Ihanaa herätä aamulla, kun tietää, ettei asuvalintaan tarvitse käyttää aamun aikaa.
  4. Aikaisin nukkumaan. Pyrin pitämään itseni kurissa arki-iltaisin Netflixin, somen ja muun viihteen houkutuksilta. Jos nukkumaanmenoni meinaa liukua liian myöhäisiin iltoihin, laitan muutamana iltana peräkkäin kellon soimaan iltaisin klo 21.30. Silloin keskeytän tekemiseni ja aloitan iltapuuhat, joiden jälkeen menen suoraan nukkumaan. Toimii! Kellon soitto herättää minut siitä väsyneestä iltahumusta, jossa tulee tehtyä huonoja päätöksiä seuraavaa päivää ajatellen, kuten katsttua vielä muutama jakso Frendejä.
  5. Lämmin tai kylmä sitruunavesilasi kuuluu aamuihini. Joskus korvaan sen yrttiteellä.
  6. Liikettä aamukropalle. Tunnen aina yön jäljiltä jäykkyyttä. Paras päiväni alkaa joogamatolla. Tepastelen sinne sitruuneveteni kanssa tekemään aamujoogani. Se loppuu pieneen rentoutukseen ja jos suinkin aikaa on, myös meditaatioon. Tässä vaiheessa tunnen energian virtaavan itsessäni ja olevani valmis uuteen päivään hyvällä ja kiitollisella mielellä. Hyvällä ilmalla joogaan mieluiten raikkaassa ulkoilmassa. Tämä on ehdottomasti tärkein aamurutiini, jolla on aina ratkaiseva vaikutus päivän energiatasooni ja keskittymiskykyyni.
  7. Terveellinen aamiainen meillä on arkisin smoothie tai tuorepuuro. Tuorepuuron teen jo illalla valmiiksi. Jos lähden aamulla liikkeelle, otan usein puolet aamiaisesta mukaan autoon.

Mitä ovat sinun aamurutiineitasi?

hyvinvointi onnellisuus uupumus mindfulness
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *