Hyvän viikonlopun herkkulautanen

Hyvän viikonlopun herkkulautanen alkupalat samppanja pinkki-ruusu herkkulautanenTekee niin hyvää istuskella rauhassa. Koota hyvän viikonlopun herkkulautanen,nautiskella hyviä makuja ja  kuunnella hyvää musiikkia ja antaa vain ajan kulua. Sitä on viikonloppu parhaimmillaan.

Olen jotenkin onnistunut viime aikoina rytmittämään aikaani paremmin. Niputan samantyyppiset työt yhteen ja teen ne tehokkaasti kerralla. Silloin niihin on helpompi keskittyäkin, kun ei tarvitse yrittää tehdä ”kaikkea koko ajan”.  Saan tehtyä isompia kokonaisuuksia kerralla, mikä tuntuu hyvältä. Silloin työn tuloksetkin huomaa paremmin, eikä tunnu siltä, että todo-lista on aina saavuttamattomissa.

Samalla huomaan, että vapaa-ajallakin rentoutuminen on parempaa, jotenkin tehokkaampaa – jos niin voi sanoa vapaa-ajasta. Saan luettua kirjoja, jotka ovat olleet pitkään listalla. Saan liikuttua tarpeeksi. Liitettyä meditaatiohetken joogaan. Monia pieniä asioita, joilla yhteensä onkin iso vaikutus omaan tyytyväisyyteen.

Hyvän ja tehokkaan viikon jälkeen on hyvä rauhoittua viikonloppuun. Sen kuniaksi voi nautiskella. Siihen riittää pari herkkuainetta lautasella. Ihanaa viikonloppua ♥

Hyvän viikonlopun herkkulautanen

Aura-juusto

parmankinkku

hunajameloni

Keltainen leski

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *