Hieman parempi arkiruoka

*Yhteistyössä GoGreen*
Meillä syödään enemmän ja vähemmän säännöllisesti kanaa. Se on helppo ja hyvä arkiruoka, joka yleensäkin maistuu kaikille. Siitä saa myös pienillä raaka-ainemuutoksilla aina hieman uudenlaisia versioita. 
Olin napannut mukaani parin päivän takaiselta Ikean reissulta ruokaosastolta muutamia tuotteita. Nyt käytin kuivattua sipulia sekä homejuuston lopun maustamaan kermaisen kanakastikkeen.
Täytän yleensäkin vähintään puolet lautasesta tuoreella salaatilla. Helpoimman lisän perussalaati makuun ja ravointoaineisiin saa yksinkertisesti ripottelemalla päälle siemeniä. Usein käytän helppoa GoGreenin salaattisekoitusta, joka koostuu pähkinöistä ja erilaisista siemenistä. Myös kurpitsansiemenet sellaisenaan ovat hyviä rouskuteltavia salaatissa. 

Kastikkeeksi appivanhempien juuri Kreetalta tuomaa hyvää oliiviöljyä, eikä salaatti oikeastaan muuta kaivannutkaan.

Harvemmin syön riisiä. Nyt kuitenkin maustoin riisin keitinveden luomukasvis- ja kanakuutiolla ja kaadoin sekaan reilusti kikherneitä tuomaan lisukkeeseen makua, proteiinia ja pehmeyttä. 
Yleensähän kikherneitä täytyy keittää pitkään. GoGreenenin esikypsennetyt kikherneet ovat ihanan helppoja ja nopeita. Ne valmistuvat viidessä minuutissa ja tekevät käytöstä paljon monipuolisempaa.
Pienillä lisämauilla saa ihan peruskanakastikkeeseen lisukkeineen hyviä makuja, proteiinia ja öljyjä ja ruoka-annos on taas aika lailla erilainien ; )

Sain GoGreenilta kokeiltavaksi paketin houkuttelevia aineita. Tuotevalikoima on kivan monipuolinen ja pirteästi erilainen. Tykkään kovasti terveellisistä raaka-aineista ja mauista maailmalta, joita tuotteissa on reilusti. 

VHH- kanakastike neljälle:
alle 20 g hh/annos näillä lisukkeilla

500 g roilerin ohutleikkeitä
oliiviöljyä ja voita paistamiseen
suolaa ja pippuria
1 purkki kermaa
2 rkl kuivattua sipulia
pieni pala sinihomejuustoa

salaattia
vihanneksia
kurpitsansiemeniä
oliiviöljyä

2 dl riisiä
2 dl kikherneitä
1 kasvisliemikuutio
1 kanaliemikuutio
runsaasti vettä keittämiseen

Paista kanat pannulla, jossa on puolet oliiviöljyä ja puolet voita. Mausta pippurilla ja suolalla myllystä. Lisää kerma. Ripottele sekaan kuvattua sipulia ja murustele pala sinihomejuustoa. 

Murustele liemikuutiot kiehuvaan veteen ja kaada sekaan ensin riisit. Lisää kikherneet, kun keittoaikaa on jäljellä 5 min. Kaada lopuksi ylimääräinen vesi pois. 

Tarjoile kurpitsasiemenissä maustetun tuoresalaatin kanssa. 

Kommentit (1)
  1. Hei!
    Hyvä tietää, että nopeasti valmistuvia kikherneitäkin on saatavilla. Ne ovat hyviä, mutta pitkälle kyspyttämiselle ei usein riitä aikaa ja hemoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *