Helppo alkupala matkainspiraatiosta

Nämä kuvat nappasin Prahasta kesällä, kun söimme pikaisen lounaan pitseriassa juuri ennen kotiin lähtöä. Siitä asti on jossain mielen perukoilla muhinut idea tehdä vastaavat muheat salaatit, joiden perusidea on parmankinkkuihin käärityt hunajamelonit. Vielä sellainenkin pääsee toteutukseen, mutta nyt muistin idean ja sovelsin siitä tosi iisin version alkupalaksi.

Hetki sitten vietimme ihanan illan ystäväperheen kanssa. Yllätyskohtaaminen Ikeassa juuri ennen muuttoa johti peräkärryn lainaamiseen ja pikaiseen yhteiseen iltaan. Hei, pitääkö ystävien kesken yhteisen dinnerin edeltää jotain tuollaista? Päinvastoin, pikaisestikin sovittua hauskanpitoa pitäisi onnistua harrastamaan paljon useammin.

Dinnerikin oli aika pikaisesti mietitty ja simppeli ainesosiltaan. Alkuruoka oli kuorittuja ja puikoiksi leikattuja hunajameloeja, joiden ympärille oli kääräisty parmankinkkusuikale – eli tuo perusidea Prahassa syödystä salaatista, joka oli tuolloin ollut pääruokana. 
Tämä suolaisen ja makenan yhdistelmä on aina yhtä simppeli ja sopii yleensä joka makuun. Erilaisina versioina se on täällä blogissakin esiintynyt. Nyt kinkkusiivut olivat aika paksuja, eikä lopputulos kovin taiteellinen, mutta eipä tuo tuntunut haittaavan.
Illassa oli erityistä myös kahden sukupolven ystävykset. Ystäväperheen äiti on vanhimpia ja parhaimpia ystäviäni. Meidän ystävyytemme on alkanut jo ala-asteella ja nyt samanikäisillä tyttärillämme on sitten toisen polven kaveruus meneillään. 
Illan aikana selvisi myös käsittämätön juttu; meidän miehemme eivät olleet koskaan aikaisemmin tavanneet. Molemmat ovat olleet aina keskusteluissa mukana ja me naiset vääntelehdittiin naurusta, kun he esitteivät itsensä kuin ensimmäistä kertaa – kunnes selvisi, että kerta tosiaan oli ensimmäinen. What!! Ei häissä? Ei aikoinaan kotibileissä? Ei missään? Näin se vain on mennyt, että me muutaman hyvän koulukaverin porukka olemme kokoontuneet naisseurassa keskenämme ja nämä kaksi puoliskoamme ovat sitten onnistuneet vältämään kohtaamisen koko aikuisen ikänsä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan – koko porukalla oli tosi haskaa yhdessä eli eiköhän kohtaamisia saada jatkossa lisääkin.
Monikin juoma sopii hyvin tämän klassisen makuyhdistelmän kanssa, mutta täällä kertaa se huuhtaistiin alas sukulaisten jo viime kesänä Chmapagnesta tuomalla samppanjalla – ja  sillähän  onkin aika helppoa pyöräyttää käyntiin iloisen illan tunnelma.
Kivaa viikonlopun odottelua!

Vähähiilarinen kala-alkupala, max 20 g hh/annos
parmankinkkua siivuina
hunajamelonia kuorittuna ja puikkoina
Kääräise kinnusiivu tai pari jokaisen melonipuikon ympärille. 2-3 puikkoa/henkilö.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *