Helppo keto hampurilainen

Helpot keto hampparit

keto hampparit

Grillikausi on jo pitkällä ja ainakin meidän kesään on kuulunut paljon herkuttelua. Yleensä alkukesällä ollaan tehty ulkomaanreissu, mikä tänä vuonna on jäänyt välistä ja sen vuoksi on ollut aikaa tehdä lomalla enemmänkin kivoja juttuja Suomessa. Olemme tänä kesänä ehtineet käydä myös ystävien mökeillä saaristossa vietetyn ajan   lisäksi. Ulkomaanreissuihin kuuluu myös aina herkuttelu, mutta usein se on helteessä omalla kohdallani kevyttä.

Hotelliaamupaloilta valikoin mehukkaita tuoreita hedelmiä ja kasviksia reilusti kananmunien kaveriksi, lounas on usein kevyt salaatti tai smoothie ja illalliseksi valitsen yleensä kalaa ja reilusti vihanneksia. Viikon lomamatkan jälkeen olo tuntuu kevyeltä ja levänneeltä ja ruokailutottumukset jäävät päälle koko kesäksi kotiin tultaessa.

Tänä kesänä ystävien kanssa vietetyt mökkireissut ovat olleet todella hauskoja ja ikimuistoisia ja hyvää ruokaa on syöty enemmän kuin tarpeeksi. Herkkuhampparien teko jäi meille vähän päälle Pertunmaan grilli-illasta ja niitä on tehty jo pari kertaa omallakin porukalla. Tämä on superpelkistetty hampurilainen syntyy vain muutamasta aineesta, mutta on silti superherkullinen. Tämä sopii myös keto-ruokavalioon. Hampurilaisen ei tarvitse olla mättöruokaa, eikä herkullisista mauista silti tarvitse tinkiä. Tosin myös superrunsaat hamppariversiot kruunaavat kesäisiä grilli-iltoja.

hampurilaiset

keto hampurilaiset

Kevyempi grilliherkku

Hampurilaisen vakiomakuihin kuuluu mielestäni punasipuli, tomaatti, juusto ja mehevä hampurilaispihvi sekä hyvä kastike. Sämpylät voi korvata monella tavalla, kuten jättiherkkusienillä tai isoilla salaatinlehdillä. Helpoimmalla kuitenkin pääsee jättämällä sämpylät sekä niiden korvikkeet kokonaan pois ja panostamalla vain “täytteisiin”. Kannattaa kokeilla, koska maku on ihan yhtä hyvä kuin perinteisessä mallissa.

Tässä on varmasti yksi helpoimmista versioista, mutta keto hamppariin voi lisätä oman maun mukaan esimerkiksi avokadoa ja fetan sijasta käyttää vaikka halloumia tai sinihomjuustoa ja cheddaria.

hampurilainen

Helpot keto hampparit

Ainekset (4 annosta)

4 kpl
Hampurilaispihvejä oman maun mukaan (Esim. itse paistetut jauhelihapihvit tai valmiit kasvisversiot)
1
Punasipuli
2
Tomaattia
4
Salaatinlehteä
4
Cheddar-juustosiivua
200 g
Fetaa
4 rkl
Aiolia (Tai muuta kastiketta)
Suolaa ja pippuria
15 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 5 min

Tee näin:

  1. Valmista hampurilaispihvit.
  2. Leikkaa punasipuli sekä tomaatit siivuiksi.
  3. Leikkaa fetasta siivuja.
  4. Kokoa hampurilainen: alimmaiseksi pihvi, jonka päälle aiolia, seuraavaksi salaatinlehti, tomaatti, fetasiivu ja punasipuli. Lisää päälle ripaus suolaa ja pippuria.
treeni-ja-ravinto hiilihydraatit reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *