Helleillan herkuttelua

Hei taas! Blogini on tainnut olla historiansa pisimmällä tauolla. Ei siksi, etten nauttisi bloggaamisesta loma-aikanakin. Päinvastoin, blogi tuo minulle ihanan pienen luovan tauon järkkäillä kuvin ja sanoin uusia tapahtumia ja kerätä reseptejä ym. eli bloggaaminen on minulle oikeastaan sitä rentouttavaa omaa aikaa.
Viime päivät hujahtivat ulkosaaressa ilman kunnon nettiyhteyksiä. Konetta ei tullut avattua ollenkaan, kun nautittiin auringosta, merestä, rauhasta, pitkistä auringonlaskuista, hyvästä seurasta ja ruuasta aamuista iltoihin. 
Kamera on kulkenut mukana, sehän on selvä 😉 ja pikkuhiljaa kesäreseptejä ja parhaita hetkiä tallentelen tänne blogiinkin. Prahan muutama postaus ihanista ravintolalöydöistä ja upeimmista hetkistä on myös tulossa viekä jälkijunassa. Huomenna kuitenkin pakataan jo kohti uusia matkaseikkailuja. Ihan kahdestaan miehen kanssa ja olo on juuri nyt aika innostunut.

Niin paljon on saaristossa tullut herkuteltua, että tänään hellepäivänä kotona on oikeastaan tehnyt  mieli vain omasta pihasta poimittuja marjoja. Meidän pihaoravillakin on nykyään erinomaiset olosuhteet, kun ne voivat istuskella aidalla ja valita naapurista tai meiltä juureksia, marjoja ja hedelmiä. Kuvassa on menossa tuore omppu. Kuka kaipaa enää käpyjä? Ja juuri nyt tätä kirjoittaessani on sama toiminta tuolla omppupuussa käynnissä. Eipä omenoita enää turhan montaa olekaan puussa kypsymässä loppuun.
Viime vuoden orava- ja lintuvarkaista oppineina laitoimme oikein kunnon verkot mansikkamaihin. Kun kävin äsken poimimassa nämä herkkupalat, oli verkon alla aikamoinen sutina. Ainakin kahdelle oravalle ja kahdelle linnulle tuli kiire löytää sieltä tiensä pois. Kiva, että jättivät kuitenkin meillekin jotain ; )
Olen nauttinut täysin siemauksin näiden päivien trooppisesta lämmöstä. Juuri nyt mittari näyttää enää 25 astetta, eilisen 31 sijaan. Pieni sadekuuro helli äsken kuivahtanutta luontoa ja aaah, toivoisin kesän jatkuvan vielä pitkään.

Sain järkkäiltyä aikamoisen määrän kuvia kamerasta aiheittain, kurkattoa muutaman suosikkiblogini ihania kesä- ja matkapostauksia. Nyt taidan alkaa tekemään miehen synttärikutsuja, että saadaan ne liikkeelle ennen matkaa. Huomenna ajattelin pakkaamisen omassa tehdä vielä viime hetken suunnitelmia, vaikka aika rennolla aikataululla aiotaan tällä kertaa mennä.

Mansikat ovat juuri nyt ihan parhaimmillaan, niin makeita. Suomalaiset mansikat ovat varmaan maailman parhaita. Sellaista mietin Prahassa paikallisia maistellessani ja samaa kehuivat äskettäin jenkkivieraamme. Nautitaan niistä nyt.
Nesteytystä on tullut hoidettua kiitettävästi. Ulkosaaressa saimme käytettyä 20 litraa vettä päivässä lähes juomiseen ja kotonakin täytän jatkuvasti kannuun vettä, jäitä, minttua tai limettiä. Prahassa sainkin muistutuksen lämpöuupumisesta, joten sitä ei tarvitse toista kertaa kokea. Tarpeeksi uintia tai kylmiä suihkuja, paljon vettä ja nesteyttäviä vihanneksia ja hedelmiä eikä liikaa rehkinistä ja hellepäivät ovat ihan täydellisiä. 
Nesteyttävin hedelmä on vesimeloni, joka on ihana kesäherkku jääkaappikylmänä sellaisenaan tai vaikka jäädytettynä ja smoothiin murskattuna. Kurkku on nesteyttävin vihannes ja raikas myös dippitikkuina tai vihersmootheissa. Niitä on tullut syötyä paljon. Marjatkin nesteyttävät hyvin ja sisältävät myös ilahduttavan vähän hiilareita ja paljon vitamiineja. Jatketaan kesäpäivistä ja -herkuista nauttimista!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *