Hanian parhaita paloja

TUOREUTTA. Tätä kaipaisin enemmän Suomeenkin. Tuoreita lavoja paikallisia vihanneksia ja hedelmiä toimitettuna katumyymälöihin, kauppoihin ja toreille. Kadunkulmakauppoja, joihin paikalliset kalastaja kippaavat aamuisin lastin suoraan kalastusveneiltä. Suuria pähkinäsäkkejä täynnä pensaista poimittuja herkkuja. Yleensäkin tuoreutta ja lyhymepiä ketjuja.
KAUPUNKIPÄIVÄ. Kreetalla on paljon tekemistä. Kaikkialta löytyvien upeiden rantojen ja tavernojen lisäksi on rannikoilla romanttisia pieniä kalastajakyliä (omia suosikkejani), ylhäällä vanhoja kauniita vuoristokyliä, vaellusreittejä (keväällä paljon yrttejä!!) ym. Yksi päivä lomasta kannattaa käyttää Haniaan, saaren viehättävään ja persoonalliseen vanhaan pääkaupunkiin. Me pyörähdimme siellä rannikkoa ajavalla paikallisbussilla eilen. Se kulkee vartin välein, maksaa 1,60 € / henkilö ja on kätevä tapa päästä nopeasti rannan kylistä toiseen. 

Hanian kauniit kapeat kadut ja rakennukset muistuttavat länkkärien maisemia ja toimivat upeina kulisseina ravintoloille ja kaupoille. Tytär löysi kaduilta monta kauppaa, jotka eivät ole rantautuneet Suomeen, niitä tarkoin harkittuja ostoksia ja muutamia kotiin vietäviä tuliaisia varten. 
Venetsialainen satama rannassa on muuten vilvoittava ja kaunis kohtaamispaikka paikallisillekin. Siinä olevissa kahviloissa voi hyvin istahtaa kahville tai kylmälle drinksulle ja jatkaa kohti taustalla näkyvää kaupungin vanhinta osaa.  Nyt lähdemme taas nauttimaan viimeisten lomapäivien auringosta. Tovottavasti saadaan pian kunnon kesä Suomeenkin. Kivaa viikkoa!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *