Halloween tuo loppusyksyn tunnelman pöytään

Halloween on lokakuun viimeinen päivä eli Pyhäinpäivän aaton aatto. Haloween-juhlia järjestetään edeltävänä ja seuraavana viikonloppuna. Me aiomme kerääntyä naapuriin illalliselle ystävien kanssa tänä iltana. Teemana on syntymäpäivä ja ehkäpä myös jo Halloween.
Tutustuin ja innostuin Halloweenin vietosta asuessani Teksasissa vuosia sitten. Lapset eivät siellä kiertäneet virpomassa palmusunnuntaina, mutta Halloweenina oli kaduilla paljon oville koputtelevia pieniä kummituksia ja noitia kepposia tekemässä ja karkkeja keräämässä. Juhla tuo kivaa piristystä keskelle syksyä juuri sopivasti ennen pimeintä kautta ja pikkujouluaikaa.

Kun lapset olivat pieniä, järjestimme juhlia, joissa pöytä ja koti koristeltiin verkoilla ja hämähäkeillä, kummituksilla ja muulla hauskan pelottavalla, ja tarjoiltiin sormia (nakkeja), silmämunia ja kaikkea “yökkiä”. Nyt kun jäkikasvumme on ohittanut sen iän, nautiskelemme sesongista ja juhlasta enemmän syksyn ja sadonkorjuun teemoilla; isoilla kurpitsoilla, kynttilöillä, oranssilla tehostevärillä ja ihanalla ruualla.

Koverran jättikurpitsasta Halloween-lyhdyn ja sisuksesta riittääkin aineita useampaan ruokaan. Kurpitsakeiton teen samaan tapaan kuin alkuviikolla tein kesäkurpitsasta sosekeittoa, jonka ohje on täällä. Keitto on samettista vihanneskeittoa ja mukana on myös porkkanoita. Lisäksi aion tehdä kurpitsasta piirakan amerikkalaisen ohjeen mukaan, mutta vähähiilarisena versiona. Eiköhän senkin ohje pääse tänne blogiin myös.

Näissä Lexingtonin kattauksissa välittyy juuri sellainen Halloweenin rento ja raikas syysfiilis, josta itsekin pidän. Meillä alkaa olla jo liian kylmä istua pidempään ulkona, mutta saman tunnelman voi loihtia sisällekin kurpitsarekvisiitalla ja sopivilla tekstiileillä. 
Kuvat ovat Lexingtonin sesongin lehdistökuvia
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *