Halloween Gröna Lundissa

Halloween Gröna Lundissa

Halloween Gröna Lundissa

Täällä kirjoittaa tällä kertaa Juliaana, tytär eli nuorempi bloggaaja. Teen blogia aika paljonkin, mutta montaakaan kertaa en ole postauksia kirjoitellut. Parin viikon takainen päivä Gröna Lundissa oli niin hauska kokemus, että haluan vinkata siitä täälläkin. Olin pari viikkoa sitten Tukholmassa viikonloppureissulla näkemässä muutamaa hyvää ystävääni, joihin tutustuin vaihtarina ollessani Havaijilla. Mietimme perjantaina vaihtoehtoja seuraavan päivän ohjelmaksi ja Gröna Lund tuli mieleen, kun kolme meistä ei siellä koskaan ollut käynyt. Tsekkasimme netistä sattuisiko huvipuisto olemaan auki vielä lokakuun lopulla, ja onneksemme se oli. Gröna Lund oli avoinna koko halloween-viikon ja pari edeltävää viikonloppua.

Pakatessani reissuun en ollut varautunut lämpimillä ulkoiluvaatteilla. Varustauduimme huvipuistopäivään kaikilla vermeillä, mitä kaupunkilomalle oli mukaan sattunut. Se toimi tarpeeksi hyvin, vaikka taukojumpat laitteisiin jonottaessa oli välillä ihan hyväksi. Lintsin Valokarnevaalin ja nyt Gröna Lundin Halloween-viikon testanneena voisin todeta vuoristoradat yhtä hauskoiksi myös lokakuussa kuin milloin tahansa muulloinkin. Sää sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja kirkkaan sininen taivas sai huvipuistopäivän tuntumaan jopa ihanan kesäiseltä.

Hauskaa huvipuistotunnelmaa ja kauniita maisemia

Gröna Lund oli ihana kokemus kaikin puolin. Parasta oli tietenkin vuoristoradat ja kaikki muut laitteet, mutta koko miljöö oli todella kaunis. Perinteinen ihana huvipuistotunnelma näkyi kaikkialla. Monesta laitteesta oli upeat maisemat Tukholman keskustaan ja merelle. Värikkäät laitteet ja hattaran tuoksu toimivat aina. Halloween-teeman koristelu oli myös parempi kuin hyvä! Aidot kuivuneet maissintähkät, heinäpaalit ja kurpitsat sopivat kauniiseen Gröna Lundiin. Vaikka en ole turhan säikky, illalla kauhutalokierroksen jälkeen tunnelma oli jopa aidosti pelottava. Pelottavuutta ei helpottanut erilaisiksi zombipapeiksi pukeutuneet näyttelijät ympäri huvipuistoa. Ihana auringonvalo ja sininen taivas, joka vaihtoi väriään pinkiksi illan tullen sekä Gröna Lundin ja Tukholman valot pimemässä saivat myös valokuvaushimon syttymään. Ainakin niinä hetkinä, kun ei juostu ihan täysillä laitteesta toiseen.

Vuoristoratavinkit

Tosiaan kaikista parasta Gröna Lundissa oli kuitenkin laitteet. Huvipuisto oli täynnä toinen toistaan hauskempia vuoristoratoja, jotka ovat ihan ehdottomia suosikkejani. Jetline, Vilda Musen ja Twister olivat omia lemppareitani. Twister, Gröna Lundin versio puuvuoristoradasta, voittaa jopa Lintsin puuvuoristoradan. Jetlinen huipulta maisema merelle oli upea, ainakin sen aikaa kun sitä vuoristoradan kyydistä ehti näkyä.

Jos kuitenkin maiseman kannalta haluaa valita laitteen, on Eclipse ihan ehdoton. Yksi maailman korkeimmista ketjukaruselleista on tuttu näky Tukholmassa, sillä 120 metriä korkea karuselli näkyy kauas. Kävimme Eclipsessä viimeiseksi. Tarkoitus oli ehtiä ihailemaan auringonlaskua ylhäältä, mutta olimme tsekanneet sen ajan vahingossa tuntia myöhemmäksi. Kaunis kaupungin valaistus ei kuitenkaan ollut lainkaan huono näkymä. Ainoa miinus ajoituksessa oli jäätyminen, jonka jo luulimme välttävämme. Pariin viime laitteeseen olimme joutuneet jonottamaan aika kauna ja taukojumpat olivat unohtuneet, eli kaikilla alkoi jo olemaan aika kylmä. Illalla valmiiksi kylmissään auringon laskettua Tukholman merituuli 120 metrin korkeudessa tuntui aika raikkaalta. About 65 km/h vauhti lisäsi raikkautta entisestään.

 

Kokemisen arvoinen House Of NightmaresHouse Of Nightmares, eli Gröna Lundin kauhutalo oli aika kokemus. Odotin perinteistä kummitustaloa, jonka läpi kulkevan reitin varrella on häkissä heiluvia muovikäsiä tai koloja seinissä, jonka päällä lukee “hirviön kita” ja tunkiessaan käden sisään puhaltava ilma kutittelee hassusti. House Of Nightmares oli kuitenkiaidosti pelottava ja älyttömän hienosti tehty. En suosittelisi kauhutaloa kaikista säikyimmille. Pidän itseäni aika rohkeana konkarina mitä kauhutaloihin tulee, mutta tämä oli rankka kokemus siitä huolimatta. Talo oli tosi hieno, ihan kuin jostain kauhuleffasta. Jono oli aika pitkä, sillä taloon pääsi aina yksi porukka kerrallaan.

Meidän vuoromme koittaessa saimme ohjeeksi odottaa ovella. Hetken päästä kauhuleffan pikkutytöksi pukeutunut näyttelijä avasi oven, joka paiskahti kiinni päästyämme sisään. Tyttö kertoi setänsä olevan jonkinlainen hullu tiedemies ja nyt olemme vaarassa emmekä pääsisi ulos enää. Fiilis oli oikeasti kuin keskellä jotakin hirveää kauhuleffaa. Pimeässä vanhassa talossa vähän väliä joku juoksi meidän perässä ja yrittäessämme paeta jostakin ovesta sieltä hyökkäsi joku uusi zombi jahtaamaan meitä. House Of Nightmares oli ihan omaa kauhutaloluokkaansa aitojen näyttelijöiden ansiosta.

Gröna Lund oli super hauska tapa viettää halloween-viikonloppua Tukholmassa ja varmasti vähintään yhtä hauska kesäpäivänä. Lämpimät suosittelut, jos joskus miettii tapoja viettää Tukholma-päivää!

hyvinvointi ystavat onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *