Fiiliksiä Fiskars Villagesta

Fiiliksiä Fiskars VillagestaFlyygeliKynttilänjalkaBiljardipöytä

Fiskars Village, tai suomeksi Fiskari, on tunnelmallinen ja kaunis reilun 500 asukkaan kylä. Fiskars on varmasti yksi tunnetuimmista kylistä Suomessa. Kylä on kehittynyt 1600-luvulla perustetun Fiskarsin rautaruukin ympärille. Nykyään rautaruukki on merkittävä kulttuurikohde taiteen ja muotoilun keskuksena. Nimenä Fiskars tunnistetaan helposti kylän nimeä kantavasta brändistä, jonka saksia löytyy varmaan jokaisesta suomalaisesta kodista. Eikä vain suomalaisista kodeista – host-perheeni kotona Havaijilla oli myös Fiskarsin siniset sakset.

Menestyneen suomalaisbrändin lisäksi Fiskars on ihana kotimaan matkailukohde joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Fiskarsissa on monia museoita, ateljeita, ravintoloita, putiikkeja, pajoja ja hotelleja sekä paljon erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Kylä on palkittu kotimaan parhaana matkakohteena vuonna 2016 sekä Euroopan Komission ja Visit Finlandin Culture EDEN in Finland palkinnolla vuonna 2018.

Ruokapöytä Kanttarellirisotto

Raaseporin kaupunkiin kuuluvaa Fiskarsin kylää ympäröi kaunis luonto. Vehreät metsät ja useat järvet ovat ihania ulkoilumaastoja ja näin syksyllä loistavaa sienestysmaastoa – kuten melkein mikä tahansa Suomen metsä. Muutama viikko sitten vietimme ihanan miniloman ystäväni isän kauniissa kodissa ja muutaman tunnin sienestyksen saalis oli yli neljä kiloa kantarelleja sekä tatteja, puolukoita ja mustikoita. Illalla herkuttelimme sienirisotolla ja aamupalalla tuoreilla marjoilla. Aamupalalle teimme myös omenainkivääriporkkanamehua pihan omenoista – nam.

TauluKamina

Olen vieraillut monia kertoja ystäväni isän kauniissa kodissa Fiskarsissa sekä läheisellä järvellä kauniilla pienellä saarella, missä heillä on suloinen pieni mökki. Jotenkin aika Fiskarsissa tuntuu kuluvan hetkessä, eikä itse kylässä kiertelylle ole yleensä jäänyt aikaa. Nyt kävimme pienellä kierroksella lähtöpäivänä Fannyn esitellessä muutaman ihanan putiikin.

Fiskars VillageFiskars

Fiskarsin kylän ihanat putiikit ja palvelut

Desicon tehtaanmyymälä on kuin karkkikauppa – paitsi vielä parempaa. Herkullisen värisiä kynttilöitä on ihana hypistellä kaupassa. Käsinvaletut sävyt, vastuullisuus ja turvallisuus, laadukkaat raaka-aineet sekä luonnon ja ihmisten hyvinvointi ohjaavat Desicon toimintaa. Perheyritys jo toisessa polvessa valmistaa käsityönä kynttilöitä puhtaasti EU:n alueella tuotetusta oliiviöljypohjaisesta steariinista sekä laadukkaasta parafiinistä. Desicon käyttämät väriaineet ja tuoksuöljyt ovat kosmetiikkalaatuisia. Kauniit ja laadukkaat Desicon kynttilät palavat nytkin yöpöydälläni tekstiä naputellessani.

Desicon instagram-tilillä voit seurata herkullisia ja inspiroivia kynttiläaiheisia kuvia syksyn hämärtyvinä iltoina @desico.shop

Desico kynttiläDesico Itä-meriDesico shop

Onoma Shop sijaitsee keskellä Fiskarsin ruukkia Tornikellorakennuksessa pääkadun varrella. Onoman osuuskuntalaisten tuotteita myyvästä kaupasta löytyy ihan kaikkea ihanaa – keramiikkaa, taidetta, huonekaluja, kynttilöitä, koruja… You name it. Onoman osuuskunta on toiminut lähes 25 vuotta ja Onoma Shop on palvellut Fiskarsissa lähes yhtä kauan tarjoten eri käsityön, muotoilen ja taiteen alojen töitä.

Onoman mielenkiintoista sisältöä voit seurata instagramissa tilillä @onomagram

Onomo shopOnomo keramiikkaOnomo Fiskars

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *