Erilaisetkin joulut kunniaan

Erilaisetkin joulut kunniaan
Jouluun liittyy paljon hyvää. Saan olla mielettömän kiitollinen monista ihanista hetkistä, perheestä, kodista, vapaapäivistä, rennosta ajasta ja kauniista asioista tänäkin jouluna.

Jouluja on monenlaisia, kuten ihmisiä ja tilanteitakin. Vaikka blogitkin täyttyvät joulutunnelmasta, kaikilla ei ole mahdollisuutta tai edes halua perinteiseen ja mediassa dominoivaan perhejouluun. Joku on joulun töissä. Toinen potilaana. Monet yksinäisiä. Tai opettelevat ensimmäistä kertaa olemaan itsekseen joulun. Joku ei jaksa viettää koko joulua. Tai jouluun liittyy ikäviäkin muistoja. Moni valitsee lähteä yksin matkalle.

Moni silti harmittelee tuttujen suhtautumista omiin jouluvalintoihinsa ja siihen että niitä pitää selitellä.     Että pitää olla yksin yksinäisyydessään tai että saa outoja kommentteja yksin tehdyn joulumatkastan suunnittelusta.
Tähän soisi tulevan jo nykyaikana muutoksen. Joulusta nauttiminen tai sen yli pääseminen on jokaisen oma valinta tai tilanteen tuoma pakko, jota muiden tulisi kunnioittaa. Jonain vuonna joulu voi olla vain yksi päivä muiden joukossa ilman sen suurempaa hälyä. Toisena siihen voi heittäytyä syvemmälle. Elämän varrelle pitää voida mahtua erilaisia jouluja niin kuin kaikkia muitakin hetkiä.
Viime postauksessa kirjoitin jouluruokien pikavinkkejäni. Vaivalloisimpien ruokien alusta asti tekemisen sijasta yritän panostaa aikaani hieman enemmän myös joulun toiseen puoleen. Lahjoitan itselleni hyvää joulumieltä vastineeksi siitä, että annan joulun aikana joka vuosi hieman enemmän  aikaa ja ajatuksia apua tarvitseville. En taaskaan saanut ihania itsetehtyjä kortteja lähtemään ystävillemme, mutta ainakin muistin pienillä paketeilla ja kauniilla korteilla yksinäisiä ja heitä, joille muistamisella on suurin arvo.
Mietin valmiiksi hieman lisää hyvän jakamista jo seuraaviin jouluihin ja yritän istuttaa ajatuksia jakamisen siemenistä omaan jälkikasvuuni. On hienoa huomata omassa ystäväpiirissä hyvän kiertävän yhä enemmän joka vuosi. Yksi ystävä järjestää joka aattoaamu avoimen brunssin kaikille halukkaille. Toinen kerää lasten kanssa pieniä lahjoja yksinäisille vanhuksille. Kolmas ottaa jouluaattoonsa mukaan ilman suunnitelmia olevan exänsä nauttimaan pienen lapsen ilosta ja neljäns heittäytyy luomaan joulutunnelmaa uuden ystävän lapsille.
Ihanimmissa muistamisissakin on antajan sydäntä mukana. Lehdistä saa lukea, kuinka nyt jo tarpeetonta lahjaksi saatua joulutavaraa myydään netissä. Hyvät ja tarpeelliset lahjat, henkilökohtaiset ideat –  tai omissa käsissä valmistuneet pehmopaketit tuovat antajan persoonan ja joulumielen omaan kotiin aina lahjaa käytettäessä.
Niistäkin meillä on ollut ilo nauttia taas tänä jouluna. Oikein odotan talven jatkumista, kun saan pukea töihin sisällekin uudet kauniit hyvän ystävän neulomat kynsikkäät ja säärystimet. Ystävä on kuunnellut urputustani toimiston huonosta lämmityksestä talvipakkasilla ja nähnyt taas paljon vaivaa tuodakseen minulle iloa ja lämpöä <3
Lasten jouluilo on aina yhtä nautittavaa. Annan jälkikasvulle joka jouluaamu yhdet uudet koristeet. Ehkä ne tuovat eri jouluista sitten joskus omassa kodissakin hauskoja muistoja eteenpäin jaettaviksi. Usein koristeeseen liittyy jokin tulevan vuoden tapahtumaan – niin kuin tämä viime vuotinen kuusenkoriste kertoi pojan tulevasta ajokortista.
Lasten kaukaakin tulleista paketeista paljastui mieluisia ja tarpeellisia pehemeitä yllätyksiä, jotka ovat jo ahkerassa käytössä. Kiitokset!!!
Itse olin mietiskellyt musiikin tuomista kotiin jo pidemmän aikaa. Niinpä paketista paljastunut kaiutin on ollut avaamisesta asti kovassa yhteisessä käytössä. Tuttua ja uutta musiikkia soitetaan ja soittolistoja tehdään. Nyt juuri työn alla on huomisen, uudenvuoden aaton lista, joka tulee muuten sisältämään aika paljon kasaria ; )

 

Jouluaatto päättyi meillä tänä vuonna siihen, mistä se usein alkaa, kynttilöiden sytyttämiseen poisnukkuneiden läheisten haudalle. Kynttiämeri lumisella hautausmaalla oli uskomattoman tunnelmallinen illan jo pimennyttyä.
Tähänkin joulun aikana saan kuitenkin olla kaikkein kiitollisiin siitä, että suurin osa rakkaista on läsnä meidän joulussamme tai puhelinsoiton päässä hyvän joulun toivotuksille ja muistamisille.
Aika syvälliseksi mietiskelyksi meni tämä postaus, ensi kerralla taas vähän kevyempi satsi. Nyt toivottelen kivaa uuden vuoden valmistelua!

 

hyvinvointi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *