Energiaa koko viikkoon (+ Levante Beach Resort- esittelyä)

*Kaupallinen yhteistyö: Apollo Sports-hotellit

Energiaa koko viikkoon

Sen verran harmaa oli tuo viikonloppu, että ihan pakko yrittää puhaltaa vähän energisempää kuvasaldoa tänne blogiin näin uuden viikon alkuun. Energisyydestä ensimmäisenä itselleni tulee mieleen aurinko, sininen taivas ja meri.

Samalla saan hyvän tilaisuuden esitellä vähän enemmän tuota hotellialuetta, joka on aika monissa postauksissa taustalla jo näkynytkin.

Energiaa koko viikkoon

Meille tuli tilaisuus pitkästä aikaa matkustaa yhdessä koko perheen kanssa aurinkoon. Energialataus oli silloinkin ensimmäisenä toiveissa. Kreikan ystävinä valitsimme kohteeksi Rodoksen pisimmällä upealla rannalla sijaitsevan Apollomatkojen  aktiivilomiin kuuluvan Levante Beach Resortin.

Silloinkin oli mielessä ja toiveissa energialataus perheen kanssa; hyvä ruoka, kaunis ympäristö, lepoa ja treeniä. Hotellialue lunasti kaikki odotuksemme ja enemmänkin. Hotelli sijaitsi kauniilla rannalla, jota pitkin kävellessämme aamut yleensä alkoivat. Ihania altaita oli köllöteltäväksi monia, kaikissa hyvät aurinkotuolit pehmeine patjoineen. Upeita altaita oli eri kokoisia, osa lämmitettyjä ja pari allasta sisälläkin huonompien kelien varalle. Yksi altaista oli niin suuri, että siinäpidettiin lapsille purjehduskerhoa. Yksi taas oli tarkoitettu vain aikuisille.  Altailta pääsisi ihailemaan merelle, hotellialueelle tai suureen oliivipuulehtoon ja juomat ja raikkaat salaatit sai aina muutaman askeleen päästä.

Ja niitä aktiviteettimahdollisuuksia oli kaikenikäisille ja tasoisille liikkujille enemmän kuin olisin osannut edes keksiä. En ollut aikaisemmin tutustunut tähän Apollo Sports- konseptiin, mutta ensimmäinen kerta jää tuskin viimeiseksi. Koimme juuri sllaisen energialatauksen siinä ympäristössä, kuin lomalta voi toivoa – ja josta ammentaa hyvää oloa vielä pitkäksi aikaa lomankin jälkeen. Lisää kuvia ja tunnelmia tältä lomaltamme on näissä postauksissa.

Maanantai on mahdollisuuksia täynnä – Toivon sinulle energiaa koko viikkoon ♥.

kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *