#blogitarina – ja mitä blogille nyt kuuluu?


Sain Elina K:lta jo joulukuussa kivan muutaman kysymyksen blogitarinahaasteen ja tottakai lupasin ottaa haasteen vastaan. Kiitos Elinalle haasteesta ja pahoitteut siitä, että se jäi joulu- ja matkatouhujen jaloissa luonnosasteelle tänne blogini taustalle, josta se pääsee esille vasta tänään. Kuvatkin on jo otettu joulukuisena lauantaiaamuna auringonnousussa. 

 Miksi perustit blogin?


Blogimaailma oli jo jonkin aikaa kiinnostanut minua, koska tykkäsin seurata kauniita ja positiivisia blogeja ruoasta, matkoista sisustuksesta ym. Koska olen aikamoinen valokuvausnarkomaani ja pidän myös kirjoittamisesta, alkoi jossain vaiheessa oman blogin aloittaminen kiinnostamaan. Seurasin myös innoissani kollegan aloittamaa sisustusblogia. 

Kun kaipasin paikkaa säilöä reseptejä ja jakaa niitä tuttujen kanssa muutenkin kuin sähköposteilla, tuli oman blogin perustaminen ajankohtaiseksi.

Mikä on blogini aihepiiri?

Aluksi blogi pyöri pääosin vain ruoan ympärillä. Säilöin tänne reseptejä ja kirjoitin terveellisen ruokavalion hyödyistä. Nopeasti sisältö kuitenkin laajeni ja mukaan tuli kotia ja sistusta, kesäistä saaristoa ja mökkeilyä, luonnonkosmetiikkaa, joogaa, matkailua ym. 

Tallennan yhä blogiini paljon terveellisiä reseptejä ja ruokavalioon liittyviä asioita, mutta sen lisäksi nykyään kirjoitan aika impulsiivisesti asioista ja fiiliksistä, jotka sillä hetkellä tuntuvat sopivilta. Voin ottaa kantaa esim. uuteen hyvinvointia koskevaan tutkimustulokseen tai ehtiartikkeliin, jota inspiroidun miettimään omasta vinkkelistäni. Suomen saaristo ja maailmalla matkustaminen ovat minulle tärkeitä ja niiden osuus on blogissakin kasvanut.  

Blogi elää tekijänsä lisäksi lukijoistaan. Tuntuu, että sitä mukaa, kun olen pohtinut blogissa syvällisemmin elämää, asenteita, positiivisen ajattelun voimaa, joogafilosofiaa, ayurvedaa tai vaikka ihmissuhteita, olen saanut uutta kannustusta lukijoilta ja innostusta ja energiaa kirjoittaa ja pohtia blogissani sen tyyppisiä asioita lisää. 


Mitä blogille kuuluu nyt?  

Blogi voi valoisasti. Olen aina vain innostuneempi bloggaamisesta ja tuntuu että aiheita, joita haluaisin julkaista on todella paljon. Lukijat ovat löytäneet ilahduttavasti blogini ja on kiva tuntea jakavansa asioita samanhenkisten ihmisten kanssa. Vaikka bloggaaminen on oikeastaan oma lepopaikkani ja luova projektini, haluan myös jatkuvasti kehittyä bloggaamisessa. Toivon, että voin aina parantaa kuvia ja tehdä sisällöstä kiinnostavampaa tai enemmän iloa tuottavaa. Se tekee bloggaamisesta mielenkiintoisempaa.



Mitkä ovat lempi postaukseni? 

Yleisesti pidän itse ruokapostauksia ja blogin reseptipankkia hyödyllisinä, koska haluan usein tehdä uudelleen ruokaa, josta olen postannut (viimeksi tänään) ja löydän ohjeet helposti itsekin blogista. 

Niitä kaikkein eniten hyvää mieltä tuottavia postauksia minulle juuri tällä hetkellä ovat tämän vuoden Thaimaan matkapostaukset. Sain koko matkasta niin paljon hyvää oloa, että sitä energiaa on ihana jakaa täällä blogissa ja muistella itsekin matkapostauksia tehdessä.

Heitän haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin (suluissa myöhemmin lisättyjä linkkejä postauksiin):

Uusikuu (Uudenkuun blogitarina)
Kommentit (2)
  1. Niina/ Kuiskauksia -Blogi
    29.2.2016, 17:42

    Ihanaa, kiitos haasteesta! Mukana ollaan. <3

  2. Tiina | Parempia polkuja
    1.3.2016, 15:18

    Kiitos minunkin puolestani! Vastailen sopivan hetken tullen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *