Banaaniletut granolalla on superhelppo herkku

KAUNIIN SUNNUNTAI-AAMUN kunniaksi ajattelin julkaista uuden version tutusta hittiaamiaisesta. Banaaniletut granolalla on superhelppo herkku ja kaiken lisäksi terveellinen.
Lisäsin tällä kertaa taikinaan ja pinnalle Verso Härkäpapu granolaa. Moni pitää kaurasta aamiaisannoksessaan – ja aamiaisesta on aina hyvä saada aina myös proteiinia. Sillä on olennainen vaikutus iltapäivän kylläisyyden tuntuun. Härkäpapu granola koostuu kotimaisen härkäpapujauhon lisäksi kaurahiutaleista ja proteeinia siihen on lisätty myös herneproteiinin muodossa.
Banaanilettujen  taikinan voi hurauttaa sekaisin myös sähkövatkaimella tai sauvasekoittimella, mutta itse käytä tehosekoitinta melkein kaikkeen. Kaikki aineet vain kannuun ja blenderi huristamaan pieneksi hetkeksi. Meitä oli syömässä kolme, mutta kolmen banaanin ja kuuden munan annoksesta olisi hyvin riittänyt vaikka viidelle. Nyt herkkuja on odottamasa vielä iltapalaksikin. Härkäpapu granolaa käytin taikinaan desin ja koristeeksi pinnalle annoksiin yhteensä hieman enemmän.
Banaanilettujen ihanuus onkin myös siinä, minkälaisen herkkukehon niiden pinnalle haluaa kasata.
Minusta tuoreet marjat tai hedelmäpalat kuuluvat aina annokseen. Nyt sulatin jäisiä mansikoita ja mustikoita, lisäksi Härkäpapu granolaa (tosi namia, uusi vakiosuosikki pintakoristeeksi) ja kookoshiutaleita. Mies lurautteli sekaan vielä hunajaa.

Leppoisaan viikonloppuaamuun

Olin melkein jo unohtanut, miten ihana leppoisan aamun herkku banaanilettuannos onkaan. Banaaniletut granolalla on superhelppo herkku ja täynnä hyvää tekeviä aineita, kuituja, proteiinia ja tuoreutta  – ja antaa hyvin energiaa aamupäivän ulkoiluunkin.
Aikaisempia ideoita kotimaisista terveellisistä ja helpoista Verson tuotteistani löydät täältä:
Granola-jälkiruoat jogurtista, kermasta, ja marjoista, Salaatti granolasta ja kaaleista, Smoothie-kakku videoreseptinä, Aura-granola-hyydyke,  2 minuutin kaneliomenaherkku, Jauhoton Italian pizza, Mustikkainen nice-cream granolalla videoreseptinä,  Näkkileipä siemenistä, Porkkanakakun makuiset Bliss Balls -pallerot ja Helppo raakasuklaavanukas.

Banaaniletut noin viidelle

Taikina:
6 kananmunaa
3 banaania
1 dl Härkäpapu Granolaa
hippunen Steviaa (Supermakea)

Kaikki aineet sekoitetaan tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa. Paistetaan letuiksi voissa molemminpuolin.

Pinnalle:
marjoja
(hunajaa)
Härkäpapu Granolaa
kookoshiutaleita

Yhteistyössä Verso Food

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *