Balanssia syyskuuhun liikkeen ja levon oikealla rytmillä

Balanssia syyskuuhun

Syyskuu aloittaa oikeasti syksyn. Varsinkin, kun tänä vuonna kesä on jatkunut niin pitkään (tai alkanut myöhään). Syksyllä luonto on valtavan suuressa muutoksessa. Jing-jang-opin mukaan jing on loppumassa ja jang alkamassa ja elämme aikaa, jolloin molemmat vielä vaikuttavat. Aktiivinen ja nopeatempoinen kesä vaihtuu hitaammaksi ja rauhallismmaksi talviajaksi. Me olemme osa luontoa ja hormonimme käyvät juuri nyt myös melkoista myllerrystä.

Monille ihmisille juuri kevät ja syksy ovat raskaita vuodenaikoja suurine muutoksineen. Itsekin lukeudun niihin, jotka eivät aina suurimmalla ilolla ota valoisan kesän jälkeen syksyä vastaan. Toisaalta syksyssä on paljon hyvää; pehmeää, hämärää ja raikasta. Huomaan kuitenkin, kuinka tärkeää on pitää itse aktiivisesti energiatasoa yllä syksyn saapuessa.

 

Olimme mieheni kanssa päättäneet aloittaa pitkän tauon jälkeen salitreenin syyskuun alussa. Onneksi otimme siihen varaslähdön pari viikkoa sitten ja nyt ollaankin jo hyvässä vauhdissa ja innostuneita uusista treenikuvioista. Myös ulkolenkit raikkaassa syysilmassa ovat tärkeitä. Niistä saa niin paljon energiaa, happea, voimaa ja liikettä. Sitä, minkä syksy yrittää kangistaa, voi itse pitää aktiivisesti yllä.

Balanssia syyskuuhun

Juuri balanssi on kaiken elämän ja jing-jangin perusta. Aallot tulevat ja menevät. Päivät vaihtuvat, samoin kuukaudet ja vuodenajat. Voimme itse vaikuttaa omaan tasapainoomme kunakin aikana. Syksyllä liikkuminen tuo hyvää energiaa ja jaksamista. Toisaalta useimmilla meistä unentarve kasvaa ja sekin kannattaa ottaa huomioon. Työelämä on aktiivisimmillaan ja vie veronsa jaksamisestamme juuri nyt.

Eilen kirjoitin lukemisen vaikutuksesta hyvinvointiin.  Syysiltoina on ylellistä mennä aikaisin nukkumaan. Sytyttää yölamppu ja kynttilä, avata hyvä kirja ja vaipua aikaisin rauhalliseen uneen keräämään voimia seuraavan päivän työhön ja treeniin.

Oikeastaan vuodenajat ovat suuri rikkaus. Nykyään elämä keskittyy kelloaikoihin, sisätiloihin ja keinovaloon, emmekä enää helposti tunnista väsymystä illalla kesken leffan katsomisen tai liikunnan tarvetta kiireisen päivän kuluessa.  On omalla vastuullamme sopeutua sisäisesti vuodenaikojen tuomiin muutoksiin, kuunnella itseämme ja ottaa tarpeemme huomioon omassa toiminnassamme –  ja pitää itse sisäistä balanssia tasapainossa. Levätä silloin kun on levon aika ja aktivoitua silloin kun liike tekee hyvää.

Balanssia uuteen kuukauteen ja viikkoon ♥

Kuvat Rodoksen pisimmän rannan keinuvista aalloista.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *