Aurinkococktail mangopiimästä ja appelsiinista

*Yhteistyössä Valio*
Pirteää lauantai-iltaa! Aurinkoa oli luvassa, mutta ulkona sataa ropisee ja hyvällä omalla tnnolla voi siis renoutua sisällä. Itse ajattelin käydä kuumassa kylvyssä ja nautiskella muutamasta ihanasta taide- ja sisustuskirjasta pienen ja kevyen herkun kanssa. Tämän pikkuisen erilaisen lusikoitavan herkun voi loihtia helposti terveelliseksi pikkupurtavaki, aamiaiseksi tai jälkkäriksi. 

Tämäkin piimäinen annos kuuluu Valiolle kehittelemiini Gefilus-kampanja uusiin ideoihin, joita löytyy myös monen muun bloggaajan tekeminä täältä. 

Mangopiimä on raikas ja hyvänmakuinen ja Gefiluksesta saa hyvää vastustuskyvyn ylläpitoa. Lasin reunoille sopivat appelsiinin siivut ja päälle keko pakastettuja ja edelleen pikkasen huurteisia vattuja. Siinäpä se –  ja koko annoksen voi nauttia hieman juhlallisemmin viinilasista pitkällä lusikalla.
Oikein rentouttavaa ja nautinnollista iltaa!
Aurinkococktail
Kaunis ja raikas cocktai aurinkoisten päivien aamupalaksi koko perheelle. Helppo valmistaa nopeasti suuremmallekin joukolle iloisiin vaikka naisten iltoihin. 
Resepti kahdelle:
3 dl Valion Gefilus mangopiimää
1,5 dl vadelmia
2 appelsiinia
(1-2 tlk hunajaa)
Hurauta tuoreet tai pakastetut mustikat tehosekoittimessa piimän sekaan. Maista ja makeuta tarvittaessa makusi mukaan. Säästä koristeeksi muutama kokonainen vadelma molempiin annoksiin. Kuori appelsiini ja leikkaa se siivuiksi ja puolita sitten siivut. Asettele appelsiinin siivut viinilasin reunoille ja kaada vadelmainen mangopiimä sekaan. Asettele pinnalle koristeeksi vadelmia.  
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *