Anniversary in Paris

Hei Pariisista! Aamulla poika taas kyyditsi meidät unihiekat silmissä kentälle, tällä kertaa suuntana Pariisi. Helsinki-Vantaalla ehdittiin ihmetellä taas pieni hetki ja hymähdellä mm. 18 000 eur maksavalle konjakille, jota oli tehty vain muutaman sadan pullon erä. Hei, parantaako se juoman laatua, että sitä on vain 550 muulla, eikä esim. 850 toisellakin ; )
Päivälennoilla saa kivan lintunäkökulman ympäristöön jo saavuttaessa. Pariisissa yllätyin sen valtavan pitkälle ulottuvasta hyvin hoidetusta maaseudusta. Tilkkutäkkimäisiä peltoja ja kauniita pieniä kyliä riitti silmän kantamattomiin.
Saavuttuamme Charles de Gaullen kentälle päätimme sulautua paikalliseen väestöön ja napata junan sekä metron hotellillemme. Ja fiksua oli tietenkin tilata taksi loppumatkaksi, jonka pituus oli n. 20 m ; ) Tämä on muuten tapahtunut minulle ennenkin Pariisissa; tarkoitus on päästä tiettyyn tapaamiskohteeseen ja nappaan taksin, jonka kuljettajalta kuulen seisovani kulman takana kohteesta…
Hotelli osoittautui heti niin viehättäväksi, että se ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa. Ympäristökin on ihanteellinen. Naapurustosta löytyy paljon kivoja ravintoloita, gallerioita ja liikkeitä, upeita historiallisia rakennuksia pariisilaisine parvekkeineen ja viehättävine istutuksineen. 
Tiesimme kyllä olevamme pienen kävelymatkan päässä ytimestä, mutta silti Riemukaaren löytyminen parin kulman takaa sai hierisemaan loputkin aamuhiekat silmistä ; ) Ja onhan se MAHTAVA. Edellisestä Pariisin matkastani on jo vuosia, enkä muistanutkaan ihan oikeasti kaupungin upeuksien ainutlaatuisuutta.
On hurmaavaa olla taas pitkästä aikaa täällä kauneuden ja romantiikan kehdossa. Jokaisessa suurkaupungissa on oma tuntunsa ja Pariisin tuntu on ehdottomasti meidän makuumme. Varsinkin kun matkaan sisältyy vielä parikin spessujuttua. Alunperin varasimme matkat tullaksemme vastaan Pariisin lentokentälle vajaan kolman viikon jenkkireissulta saapuvaa tytärtämme maanantaina <3 Ja koska meillä on sopivasti hääpäivä ihan pian, päätimme tulla mieheni kanssa Pariisiin jo muutamaa päivää etukäteen sitä juhlistamaan. Kahdenkeskeinen matka onkin ensimmäinen moneen vuoteen ja kaikki perheelliset tietävät varmasti, miten sitä osaa arvostaa.  

Selfie Riemukaarella lähti välittömästi WhatsAppissa pojalle Suomeen ja tyttärelle Jenkkilään, joka kommentoi heti isän aurinkolasien nopeudesta ; ) Seuraavaksi tulossa postausta kivasta pienestä ravintolalöydöstä. Nyt lähdetään tutkailemaan perjntaiaamua Pariisissa. Kivaa sellaista Suomeenkin!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *