Ajatuksia tästä vuodesta ja laatuajasta

Ajatuksia tästä vuodesta ja laatuajasta

Aika kuluu arkisin vauhdilla. Päivät, viikot ja vuodetkin tuntuvat kirjaimellisesti vierivän. Aina välillä on hyvä hieman pysähyä miettimään ajankulkua, kuluneita kuukausia ja tulevaisuutta. Usein vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä aika tehdä ajatuksissa pientä yhteen vetoa kuluneesta vuodesta. Mistä asioista saa olla kiitollinen, mitä haluaisi muuttaa jatkossa ja mihin haluaisi panostaa ensi vuonna.

Oma vuoteni 2017 on tuntunut sujahtavat tavallistakin nopeammin, ehkä siksi, että paljon on tapahtunut ja tuntuu että koko ajan on monta rautaa tulessa. Työrintamalla on ollut kiireistä, kesälomasta suurimman osan nappasi muutto uuteen kotiin ja syksylläkin tahti on vain tuntunut kiihtyvän.

Ehkä juuri siksi vuoteni merkityksellisimmiksi ajoiksi nousivat lomamatkat. Kun poika tuli opiskeluistaan takaisin Suomeen keväällä, suuntasimme heti muutaman päivän päästä koko perheen kesken Kreikkaan. Aaaahh, kiireisen talven jälkeen koko viikko parhaassa seurassa ja kauniissa ympäristössä sisälsi lepoa ja treeniä ja ihanaa ruokaa. Paljon aikaa rauhassa pitkille keskusteluilla, nautiskelulle ja ihan vain oleilulle.

Myös erityinen matka oli joulukuun alun matkamme Belfastiin. Näimme taas monen kuukauden jälkeen poikaa, tutustuimme moniin jengiläisten vanhempiin ja muihin pelaajiin. Tiivis pitkä viikonloppu sisälsi niin paljon kaikkea hyvää, että se on ollut päivittäin ajatuksissa monta viikkoa.

Sanotaan, että laatuaika on kliseinen ja negatiivisen sävytteinen termi, mutta itse olen aina ollut siitä eri mieltä. Tottakai ihan normaali arki täyttää suurimman osan elämästä ja siitä kannattaa rakentaa mahdollisimman hyvä. Kuitenkin laatuaika tarkoittaa minusta niitä kohokohtia, joita erityisesti odotetaan ja joista riittää ihania muistoja sinne kiireenkin keskelle.

Ajattelen, että laatuaika tekee oikeastaan arjestakin paremman. Vähän niin kuin vaihtelevat vuodenajatkin. Tuskin kesä olisi niin ihana ilman talvea. Samaahan koko elämä oikeastaan on, niin kuin kiinalainen yin-yang on tuhansia vuosia opettanut – elämä on ja sen tulee olla syklejä ja vaihtelua, nousuja ja laskuja, nopeita ja hitaita kausia. Ja laatuaika on minulle ehdottomasti hitaita nousuja arjesta.

Ehkä kliseiltä kuulostavat myös ne asiat, joista olen kaikkein  onnellisin kiitollisin taas tänä vuonna ja joita toivon myös vuodelle 2018:

  • perhe, ystävät ja läheiset ihmiset
  • terveys ja hyvinvointi
  • hyvin rullaava arki
  • innostava työ ja saman arvomaailman kanssani jakavat ihmiset keiden kanssa saan työskennellä
  • uudet kokemukset, matkat, paikat ihmiset, joihin saan vuoden aikana tutustua
  • ne ihanat laatuajat vapaapäivinä, matkoilla ja saaristossa

Postauksen kuvituksessa olen Juliaanan kanssa Kreikan matkan hotellialueellamme ennen jotain niistä koko perheen pitkistä illallisista, jotka kuuluvat ehdottomasti hetkiin, joita vaalin, joista saan voimaa ja joita toivon lisää vuodelle 2018.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *