Äänestä Kesän kuumin blogi

Juuri nyt me kaksi, minä ja tytär, ollaan saatu matkalaukut pakattua aikaisin aamulla starttaavaalle matkalle. Koneen nokka on meillä kahdella huomenna kohti Kreikkaa ja ajatuksissa irtiotto arjesta, äiti-tytär-laatuaikaa, aurinkoa, kaikkea kaunista, alkukesän kukkia, tuoreita hedelmiä, vanhaa historiaa, turkoosia merta ja akkujen totaalista latautumista <3

Kuvat ovat viime kesän Kreetan matkaltamme. Nyt oli ajatuksissa ensin meille uusi kohde, Sisilia, mutta koska aikaikkuna meni niin tiukaksi, että mahdollisia lähtöpäiviä oli tasan yksi ja valintoja kaksi, matkaamme taas kohti kaunista Kreetan saarta, tosin hieman eri puolelle. Sainkin juuri päivitettyä hajonneen iPhoneni uuteen eli todennäköisesti matkafiiliksiä kertyy tällä kertaa enemmän blogin Instagramiin.

Otsikon ei ole varsinaisesti tarkoitus viitata vielä näihin lämpöisiin tunnelmiin, vaan Kesän kuumin blogi- äänestykseen, josta (ups!) oli tarkoitus kertoa jo viime viikolla. 
Sain ilokseni ilmoituksen, että blogini kisaa tästä hauskasta tittelistä hienossa ja kiinnostavassa seurssa. Jospa siis mielestäsi inspirtions ansaitsee kyseisen tittelin, käy antamassa äänesi – ja käy myös kurkkaamassa kiinnostava blogijoukko täällä. Oma blogini on siellä Kesän kuumin lifestyle-blogi osiossa. Äänestää voit 31.5. saakka.
Kiitos ja kumarrus jo etukäteen, jos napsautat äänesi minulle – äänestäneiden kesken arvotaan upea 350 € arvoinen Arabian kesäkattaus ja voittajakin pääsee nautiskelemaan sponsorien suomasta hienosta palkintopaketista <3

Nyt tarkistankin vielä matkalle mukaan-listani… joka on vuosien saatossa osoittautunut tosi hyödylliseksi. Täydennän sitä joka matka ja kun käyn listan läpi, voin olla varma, että kaikki tarpeellinen on mukana. 
Ihanaa viikkoa sinulle – ja palailen taas uusissa lämpimissä tunnelmissa!


Tykkään muuten erityisesti tästä kuvasta, muistan edelleen elävästi pariskunnasta huokuneen romanttisen fiiliksen, kuin juuri kosinnan jälkeen <3 Olen muutenkin tykästynyt kuvaamaan ihmisiä kuvaamassa selfieitä eri matkakohteissa, niissä on jotain spessua ; )

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *