Inspirations
Inspirations

Kuukausi: elokuu 2015

Nicecream on kesän viilein herkku

NICECREAM on terveellinen ja superhyvä jälkkäri tai herkku, joka valmistetaan vain luonnon omista aineista, marjoista ja hedelmistä. Aikaisemmissa postauksissa tein nicecreamia pelkistä banaaneista ja mansikoista. Oman maun mukaan voi kokeilla melkein mitä vaan. Koostumus on…

  • 0

Puutarhanautintoja keskellä kaupunkia

TÄLLAISEEN TUOKSUVAAN JA VÄRIKKÄÄSEEN PARATIISIIN tupsahdin kiireisen työpäivän jälkeen viime keskiviikkona. Keskelle auringonpaistetta, herkullisia värejä ja herkkiä tuoksuja. Kontrasti oli tosiaankin aikamoinen toimistopäivän päätteeksi.  Innostuin jo ideasta, kun sain kutsun Rajamäen ja  GreenCaren salaisen keittiön…

  • 1

Frittata eli uunimunakas on helppo vapaapäivän herkku

TÄNÄÄN HERÄTESSÄ vähän joka paikkaa kolotti ja kaikki luut kolisivat. Taisi olla eilinen smoothiebaarissa seisoskelu aika kangistavaa puuhaa – eikä tuulinen paikka ainakaan auttanut jäykistymistä. No, onneksi on sunnuntai. Aamu alkoikin siis pidennetyllä joogalla, josta…

  • 0

Siivouspäivää ja smoothiebaaria

ON MEILLÄ KIVA KESÄKAUPUNKI, tuli taas tänään todettua. Tuntuu, että Helsinki on ollut yhtä suurta häppeningiä viimeiset viikot, eikä ihan heti loppua ole näkyvissä. Niin kuin aamun pikapostauksesta huomasi, hyppäsimme tänään tyttären kanssa mukaan kaupungin…

  • 1

Super Smoothie Barimme tänään!!

HIPHEI! Me olemme tyttären kanssa juuri starttaamassa Siivouspäivän kunniaksi Vanha kirkon puistoon (eli Ruttopuistoon) pystyttelemään Super Smoothie Baria. Tarjolla on aika ihania trooppisia smootheja täynnä tuoreita hedelmiä, superfoodeja ja CocoVin maidottomia ja sokerittomia juomia –…

  • 0

Nopea fetahampurilainen (ilman leipää)

MITÄ TEHDÄ, KUN TEKEE MIELI HAMPURILAISTA ILMAN HIILAREITA? Hampparit ilman leipää. Sellaisia saa kuulemma nykyään Hesestäkin. Minulle tämä tuli mieleen, kun halusin tehdä jotain lämmintä pikaruokaa ja pakastimesta löytyi tosi lihaisia valmiita jauhelihapihvejä.  1. Paista…

  • 0

Mieli tarvitsee säännölliset tauot

MITÄ KAIPAAN ENITEN LOMASTA? Ehkä sitä aikatauluttomuutta ja taukoja. Horisonttiin tuijottelua laiturin nokassa ja mustikoiden napauttelua kipon pohjalle mättäällä. Nyt töidenkin alettua, tänä syksynä aion kiinnittää erityisesti huomiota taukoihin. Vaikka on tunnettu ja tutkittu tosiasia,…

  • 2

Mustikkainen Roberts Berrie on raikas välipala kiireiseen päivään

SAIN JO ALKUKESÄLLÄ maisteltavaksi ja kommentoitavaksi laatikollisen mustikkaisia Roberts Berrieitä. Blogista löytyy jo varmasti kymmeniä smoothie-postauksiani – kaikki itse tehtyjä, ilman sokeria, mutta paljon tuoreita marjoja, hedelmiä ja superfoodeja. Ise asiassa aikaisemmin minulle ei ole…

  • 0

Kesäkaupunkia ja terveellisiä herkkuja

Asu: HM Conscious, luomupuuvillaa EILISILTA koostui mm. otsikon sissällöstä, kesäisestä lämpimästä Helsingistä ja suuhun sulavista tarjoiluista. Saavuimme kuuden maissa tupareihin ystävien upeaksi rempattuun kattohoneistoon Kruununhaassa. Kulmat ovat meille kovin tuttuja ja mieleisiä, koska siellä itsekin…

  • 2

Lisää viikonloppuja elokuuhun, kiitos!

SE ON SITTEN VIIKONLOPPU ja helteinen sellainen taas!! Tarkoituksena on livahtaa ulos nauttimaan auringosta ennen ystävien iltapäivällä alkavia tupareita. Kuvat ovat yhtä aurinkoisista tunnelmista viime lauantailta saaresta. Oman pihan mentyä varjoon, kävelimme saaren poikki odottelemaan…

  • 0