Inspirations
Inspirations

Kuukausi: syyskuu 2014

Nopea ja helppo pekoninen maissikanapannu

Kun lapset kasvavat, alkaa tuntua etuoikeudelta, kun saa viettää kallisarvoisia hetkiä heidän kanssaan. Ainakin meillä on niin meneväistä porukkaa, että oli taas pientä arjen luksusta kokata yhdessä pojan kanssa.  Eilen ei tehty salaattia eikä vihanneskeittoa, vaan kunnon…

  • 0

Kasvihuoneen sadosta muhkea frittata

Syyskuu lähestyy loppuaan ja kasvihuoneessa edelleen kesä jatkuu. Iso osa tomaateistani on vielä vihreitä. Viime vuonna sato tuli nopeammin. Ilmeisesti tämän vuoden kylmä kesäkuu pidensi kypsymistä ja nyt toivon pakkasten olevan vielä kaukana, että tomaatit…

  • 0

Ylellistä ja tehokasta luonnonkosmetiikkaa saa Suomestakin

Terveellinen ruoka on yksi olennainen osa hyvinvointia ja lähellä sydäntäni, niin kuin tästä blogistakin hyvin näkee. Hyvinvointiin kuuluu paljon muutakin, omalla kohdallani mm. lähes joka-aamuinen jooga. Yritän pitää säännöllisesti aamuissa myös pienen mediaation joogan jälkeen…

  • 4

Syksyn ihana sato ja raikkaus

Raikas ja aurinkoinen sunnuntain aamulenkki on jo tehty ; ) Syksy on aika ihanaa aikaa ja täynnä uusia mahdollisuuksia. Ulkoilma tuoksuu ja tuntuu happirikkaalta ja posket punoittavat kunnon lenkin jälkeen. Voi jo kaivaa esille pehmeämpiä…

  • 0

Piharakennuksia ja grillaamista

Takapihan nurkkaus on meidän pihallamme se paikka, johon ilta-aurinko paistaa kesällä. Niinpä teimme jo vuosia sitten sinne terassin ja katollisen grillaus- ja ruokailupaikan. Sen eteen voi vetää verhon, jolloin katos toimii tarvittaessa myös pihakalusteiden säilytyspaikkana. …

  • 0

Valkoinen makuuhuone autotallista

Talossamme oli alunperin autotalli. Kotimme on oma lapsuudenkotini, jonka isäni rakensi ollessani 9-vuotias. Olen oikeastaan asunut täällä lähes koko ikäni, lukuunottamatta ulkomailla vietettyjä opiskeluvuosia ja suunnilleen yhtä vuotta miehen kanssa keskusta-aumista. ”Paluumuutimme” takaisin lapsuudenkotiini, kun…

  • 3

Helppo ja raikas superfoodherkku

Oikeastaan vahingossa syntyi äsken niin hyvä makuyhdistelmä, että päätin tulla jakamaan sen tänne blogiinkin samantien. Tulin pitkältä kävelyltä ja kaipasin jotain nopeaa, raikasta ja mieluiten mahdollisimman ravinnerikasta.  Lautaselle sekoitin puolet paksua turkkilaista jogurttia ja puolet…

  • 3

Asiaa sohvatyynyistä

Kävin kesällä kuvaamassa viehättävän omakotitalon Laukkoskella. Tein sieltä joitain postauksia, joista suosituin oli Lohisalaattia Provencen tyylin keittiössä.  Tuo salaatti olikin muuten niin onnistunut, että olen tehnyt sitä useampaan kertaan myöhemminkin. Koti on perinteisen kaunis ulkoa…

  • 4

Perjantain puhdistava vihersmoothie

Viikonloppu lähestyy ; ) Hyvää oloa loihdin nyt tosi puhdistavalla smoothiella, joka on täynnä vitamiineja ja muita hyviä aktiivisia aineita. Pohjaksi tuli tuore omena ja pehmeä persikka. Lisäksi superfoodien hyviä aineita Chlorellasta, hamppuproteiinista ja raakakaakaojauheesta….

  • 0

Hedelmiä kakkuna ja meriulkoilua

Ihanan kesäistä keskiviikkoa! Välipalaideana nopea pelkistä luontoäidin tuotteista koottu ”kakku”. Kesän suosikkiherkkuni vesimeloni sai päälleen kiwi-hedelmän siivut ja kun ”kakkupalasta” haukkaa kerralla, saa myös uudenlaisen hedelmämaun ; ) Vaikka päivät ovat menneet tällä viikolla toimistolla…

  • 0