Inspirations
Inspirations

Kuukausi: kesäkuu 2014

Salaattia tuorejuustolla täytetyillä graavilohirullilla

Olemme aika täpinöissämme juuri nyt juhlien valmisteluissa. Sää jää arvailujen varaan ja olemme raivanneet huonekaluja sivuun ja tuoneet ylimääräisiä pöytiä sisään. Nyt niissä on jo valkoiset liinat ja kynttilät, pian myös ruusukoristeet. Mies on graavannut…

  • 0

Punakaalitofusalaatti paistin lisukkeeksi

Eilen tein postauksen punakaalitofusalaatista, joka on sellaisenaan hyvä, täyttävä annos ja proteiinipitoinen vegeruoka. Tein salaattia ison annoksen ja loput siitä söimmekin seuraavalla aterialla paistin lisukkeena.  Mies paistoi paahtopaistin; ruskisti sen ensi kevyesti pannulla voissa, sitten…

  • 0

Ituja, papuja ja tofua pirteässä punakaalisalaatissa

Kaipasin vaihteeksi erilaista salaattia, joka olisi reilusti täyttävä ihan sellaisenaan ja kävisi kuitenkin myös lisukesalaatiksi. Idea tähän salaatiin lähti punakaalista. Kun olin lapsi, meillä syötiin sitä usein, mutta nyt sitä tuskin näkee kaupoissakaan. Kuitenkin se…

  • 0

Itujen kasvatuksesta iloa ja terveyttä

Ensin tuli elävä ravinto, sitten superfood ja sitten rawfood. Iduissa on oikeastaan kyse niistä kaikista. Itse teen ituja yleensä talvisin. Näillä lämpötiloilla kasvihuoneen sisältö ei tunnu kasvavan ihan suunnitellussa aikataulussa ja itujen kasvatus on helppo…

  • 2

Kitchen Aid Artisan blenderin arvonta ratkesi

Huippukivoja smoothie-idiksiä tuli tuohon juhannusviikon blogiarvontaan. Iso kiitos ihan jokaiselle osallistuneelle. Voi, olisipa palkintoja ollut paljon, paljon enemmän. Esamatti oli tällä kertaa onnekkain ja saa omakseen uutukaisen punaisen blenderin.  Koska kommenttiboksiin kertyi paljon kivoja ja…

  • 0

Pikamuistutus: Kitchen Aid Artisan -blenderin arvonta-aikaa vielä hetki!!

Hellurei!! Pikainen muistutus siitä, että vielä tänään voi osallistua juhannusviikon arvontaan, jossa palkintona on upea 300 € arvoinen Kitchen Aidin tehosekoitin. Värivalikoimakin on upea. Jos et ole jo osallistunut, muista jättää oma smoothie-ideasi kommenttiboksiin täällä. …

  • 1

Helppo ja herkullinen silliohje arkeen ja juhlaan

En ole kaikkein suurin sillin ystävä, mutta ehdottomasti paras sillireseptini on Ehnroothin silli. Sain sen aikanaan saareemme veneellä tulleelta ystäväperheeltä. Perheen isä ei pitänyt sillistä lainkaan – paitsi nimenomaan tästä miedosta ja miellyttävästä Ehnroothin sillistä. …

  • 0

Loma pätkissä edistääkin hyvinvointia enemmän

Juhannus starttaa meillä kunnolla kesän ja saa ajatukset lomaan. Suomessa on tunnetusti ehkä maailman pisimmät kesälomat. Kaikki vähänkin kansainvälistä työtä tekevät tietävät ulkomaalaisten ihmettelyn neljän viikon ja pidempienkin aikojen lomistamme, kun muualla lomaillaan yleensä loppukesästä…

  • 0

Pariutumisvinkkejä ja supervoimia Juhannustaioista

Suloista Juhannusaattoa!! Kun sääennuste lupaa pelkkää sadetta ja aamu aukeaakin aurinkoisena, tuntuu se aika ihanalta. Lasi kylmää skumppaa ja makeat mansikat ei ole hassumpi tapa aloittaa juhannusta. Muistan varhaislapsuuteni juhannuksiin liittyvän kivan jännityksen. Mentiin mummolaan…

  • 0

Helppo ja raikas juhannusjälkkäri mascarponesta ja mansikoista

Mascarpone(kin) on oikea Italian lahja helpolle ja hyvälle ruualle. Kun juhannuksena tai muuna lomapäivänä haluaa päästä oikein helpolla –  ja ehkä vieä terveellisellä ja kevyelläkin jälkkärillä grilliherkkujen jälkeen, ei tästä paljonkaan helpommalla voi enää päästä….

  • 0