Inspirations
Inspirations

Kuukausi: huhtikuu 2014

Merihetkestä vapun viettoon

Hei, jatkuisiko kevätsäät sittenkin?? Ainakin ihan mielettömän upea vappuaaton aamupäivä sarastaa parhaillaan täällä Helsingissä. Meri kimmeltää, koivujen hennon vihreät lehdet ovat juuri nyt hempeimmillään ja linnut sirkuttavat iloisesti. Olo on vähän niin kuin kuvan tyypillä…

  • 0

Jäätelö pelkistä mansikoista

Aurinkopäivien kunniaksi ajattelin postata ihanan kesäisestä terveellisestä ja erityisesti herkullisesta jätskistä, jota tyttären kanssa nautiskeltiin juuri auringossa. Yllättävän monesta marjasta tai  hedelmästä saa tehtyä erilaisia annoksia ja versioita lisäämättä juuri mitään muita aineita, kuten aikaisemmassa…

  • 2

Kauniin pihapiirin tunnelmissa

Aurinkoisena aamupäivänä eilen pääsin taas tekemään kuvausta kauniiseen ja idylliseen ympäristöön. Olen aina ollut aivan huumassa kaiken kauniin kuvaamiseen; houkuttelevan ruuan, kauniiden yksityiskohtien, hehkeän luonnon ja upeiden miljöiden ja tilojen tallentamiseen.  Kuvaustilanteissa pääsee usein kurkkaamaan…

  • 0

Raikas kevyt janojuoma ja pitkä aamiainen

Hyvää vappuviikkoa!! Kevätpörriäinen on jo ilmestynyt ja aurinkopaistaa, aika kääntää ajatukset vappuun siis. Yleensä arkiaaimaiseni on smoothie tai luonnonjogurtti marjoilla tai hedelmillä. Vapaa- ja etäpäivinä on aikaa nautiskella runsaammista aamiaisista ja lounaskin usein venähtää myöhemmäksi….

  • 2

Ihana italialainen tomaattinen uunikala

Kala on herkkuani ja erityisesti tuore kala paistettuna tai grillattuna. Tämä italialainen tomaattinen uunikala on ehdoton suosikkireseptini kalalle. Mikä tahansa kokonainen kala, kalafile, tuore tai pakastettu sopii tähän yhtä hyvin. Tämä on myös siitä harvinainen…

  • 0

Kauniin seesteinen makuuhuone

    *Yhteistyössä Remax* Muutama viikko sitten pääsin tekemään kuvauksia ja kolme postausta harvinaisen kauniista talosta; ensimmäisessä postauksessa Pieni koira unelmatalossa ihastuinkin talon karvaiseen asukkiin niin, että esittely tapahtui oikeastaan lemmikin avulla. Sitten pääsin kokkailemaan talon…

  • 0

Kevätviikonloppuna

Onpa taas arkiviikko hurahtanut nopeasti, kun on ollut aktiivisia työpäiviä ja valoisia iltoja – oikeastaan jo ihan kesäiltojen tuntua on ollut ilmassa. Olen aivan huumassa kaikista luonnon pienistä ihmeistä ja kuljeskelenkin pihalla kummastelemassa kukkasia, kuvaamassa…

  • 0

Terveelliset luomumakeuttajat

Luomu kookoslastuista löysin ihanan kookosmakeuttajan ja koristeen pirtelöihin. Nyt teki mieli taas keväistä ja marjaista mansikkavadelmapirtelöä, johon sekoitin kermaista, paksua turkijogurttia. En lisännyt vettä ollenkaan ja smoothiesta tuli melkein jätskimäistä. Pinnalle laitoin koristeeksi kookoslastut, jotka…

  • 2

Katkarapucocktaileja ja kevätajatuksia

Kevään kunniaksi kokeilin tehdä keväisen helpon ja nopean katkarapucocktailin jo ihan testinä ennen vappua. Tämä on nimittäin ehdolla meidän vapun alkuruoaksi. Hah, taidan ilmoittaa useimpien ruokapostauksieni yhteydessä, että ne ovat helppoja ja nopeita. Mutta sellaisia…

  • 0

Pieneen herkutteluhetkeen

Niinhän siinä käy, että päivän pikän ruokailun jälkeen tekee illalla mieli vain kevyempää naposteltavaa. Tuoretta, suolaista, kevyttä ja raikasta. Sekoittamalla Creme Fraicheen katkaravunpyrstöjä (mielellään tilliliemessä), syntyy hetkessä aika nami tahna. Mukaan voi vielä silputa reiusti…

  • 0